torstai 17. lokakuuta 2013

Keskiviikko 16.10

Puolenpäivän aikaan lähdimme julkisella bussilla CETE'en kahden bussikuskin kanssa kun oli neuvoteltu nousimme kyytiin, yli 65 vuotiaiden piti päästä kulkemaan ilmatteeksi mutta vain Pirjon ei tarvinnut maksaa, kuski ei varmaan nähnyt häntä meidän pitkien ihmisten takaa. Hyvin päästiin perille, liikenne on yhtä hurjaa täällä kuin Riossa, kovia ylinopeuksia, punasta päin ajetaan, hurjia kaistan vaihtoja ja jarrutetaan viime hetkellä. Poliiseja näkyy paljon.
Saimme varmistukset jätettyä TIC' iin ja katseltiin 10 ottelun pituushyppyä kun Timo Rajamäki hyppäsi. Tulostaulua ei ollut hyppypaikalla. Kisaravintolassa oli hyvää ruokaa ja uskalsin syödä salaatteja ja valmiiksi kuorittuja hedelmiä, juotavaa ei saanut. Kisapaikalla kahvia ei ole saatavana. Puolen kilometrin päästä löytyi kahvila jossa me itsepalveluun tottuneet suomalaiset emme osanneet käyttäytyä oikein. Tarjoilu tapahtui tietenkin pöytiin, tuntuipa mukavalta.  Kahvi on täällä hyvää, jokainen kuppi valmistetaan erikseen, ei mitään pitkään seisonutta sumppia.

1 CETE

2 Kenttää

3 Menossa TIC iin

4 Jonossa varmistukseen

5 Varmistukset OK

6 Kaikilla paperit kunnossa

7 Bussilla takaisin keskustaan

8 Vanhoja taloja matkan varrella

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti