Säätiedoitus lupasi lauantaiksi pilvistä poutapäivää ja lähdimme aamulla kalaan. Aini jäi koirien kanssa kotiin.
Koivussa on suuri pahka joka kiertää koko puun.
Vanha karhunraapima puu reitin varrella. Ollaan oikealla reitillä.
Tässä suokuopassa karhu on aikaisemmin säilyttänyt tappamiaan poroja. Tänä kesänä sitä ei ole
Suolampi jossa ei ole kalaa.
Kivi näyttää taideteokselta. Jäkälä tai onko tämä kasvusto sammalta, on tehnyt kauniita kuviota kiveen,
Suolta vedenjakajan ylityspaikalta Ari haki poron pääkallon, siitä tulee seinäkoriste mökille.
Sadepilviä alkoi kerääntymään taivaalle kun lähestyimme kalapaikkaa. Sade alkoi kun olin onkinut vähän aikaa eikä sade lakannut ennen kuin olimme tulleet takaisi kotiin.
Kari sai monta isoa taimenta ja niin saivat Vallu ja Arikin.
Syötiin paistettua kalaa illalla ja hyvältä maistui. Suolasin loput kaloista kaloista. Seuraavana päivänä söimme kalasoppaa.
Meillä oli 6 rexpurkkia ja laitoimme niihin loput kalat. Purkkeja kypsennetiin uunissa 120°C lämpötilassa 3 tuntia.
Yksi purkki syötiin eilen. Ruodot olivat pehmentyneet ja maku oli hyvä.
Viime päivät ovat olleet helteisiä. Kävin illalla heittämässä keihästä ja onnistuin taas sen jäämään ylös männyn oksiin kiinni. Haravalla sain vedettyä alas.
Meillä on tiskipöydän vieressä lautanen jossa sammakko käy pyydystämässä hyönteisiä.
Aini, Ari ja Kari syöttivät sammakolle paarmoja tänään.
Se on niin tottunut ihmisiin ettei se pelkää ollenkaan.
Se on pulskassa kunnossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti