Lauantaina lepäsin hotellissa aamupäivän ja lähdin bussilla hallille puoli kahdelta. Hallin toisessa kerroksessa oli alkulämmittelyalue. Monella maalla oli siellä oma nurkka jossa oli hieroja ja muuta huoltoa urheilijoille. Järjestäjien hierontapaikka oli samassa kerroksessa. Kävin kiekonheiton jälkeen hierojalla saamassa hoitoa kipeille hartioille.
Kolmiloikka alkoi 15.30 ja meitä oli vain kaksi. En ollut hypännyt tammikuun jälkeen ollenkaan ja oli epävarmaa kestääkö oikea ponnistava jalka yhtään hyppyä.Jalka kesti hypyt ja viidennen hypyn jälkeen johdin kilpailua tasan 6 metriä kantaneella hypyllä, Jaqueline Wladika hyppäsi viimeisellä hypyllään 6,22 ja voitti Euroopanmestaruuden.
Katsomossa oli suomalaisia kannustamassa minua mikä oli tosi siisti juttu ja Anna-Liisa näytti kentän reunalta miten kaukaa lankulta olin ponnistanut. Ihana kilpailu.
Jacqueline Wladika
Keihäänheitto alkoi 17.10 ulkokentällä.
Kukat kukkivat maastojuoksuradan reinoilla, ilma oli kolea.
Tässä odotamme kentälle pääsyä
Heittokengät jalkaan.
Kilpailun johtaja antaa ohjeita.
Sain 5 heittoa onnistumaan niin että ne mitattiin, yksi heitto tuli lappeelleen eikä sitä mitattu.
Pronssi mitalli tuli tuloksella 14,57
Dainis Kula sai prossia 55-vuotiaiden miesten keihäänheitossa.
Italialaista riemua palkintojen jaossa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti