sunnuntai 3. tammikuuta 2016

3.1.2016 Sunnuntai


 

 Onnellista Uutta Vuotta


Uuden vuoden aattona oli selkeää ja muutama aste pakkasta täällä Etelä-Suomessa.  Ilmatieteen laitoksen ennusteesa luvattiin revontulua pohjoiselle taivaalle, emme nähneet.
Me vietimme iltaa kotipihalla grillin vieressä.
Kellaristä löytyi kuivia puita.
Makkarat maistuvat ulkona aina paremmilta kuin sisällä.

 
  
Oli suunnilleen yhtä lämmintä kuin juhannuksena toissa vuonna.
Vuoden vaihtuessa söimme makkaraa ja ihailimme ilotulitusta.
Lauantaina oli vuoden ensimmäiset harjoitukset Eltsun putkessa.
Verryttelyn ja voiistelun jälkeen Inski oli aitajuoksua. Mnulla oli lihakset kipeät alkuviikon treeneitä joten otin lasten 50cm aidat, ei siitäkään tullut mitään.
Menin Anna-Maijan kanssa hyppäämään vauhdittomia hyppyjä.
Loppiaisena on vauhdittomien kilpailut Myllyssä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti