Sunnuntaina illalla satoi rankasti, purossa vesi nousi ja ylä jängältä alkoi tulla vettä montulle ja välialtaaseen.
Sateella tehtiin pizzaa.
Pizza ja naapurin tuomaa rukolaa herneenversoja |
Pizza |
Välialtaalle tuli vettä |
Maanantaina myös kovaa sadetta mutta pouta jaksojakin oli. Kari nosti purolla olevaa pumppua korkeammalle jos vesi vielä nousisi.
Harjoittelin kiekonheittoa kaksi jaksoa ennen kaivutöitä. Yritin pyörähtämistä muutaman kerran vaikeaa on mutta täytyy jatkaa.
Tääsä video muutaman päivän takaisestä rännityksestä.
Iltapäivällä aukealla oli paljon poroja, jotka söivät rauhassa, ainakin yksi vasa oli päivä unilla. Porot lepäävät joka kuudes tunti jos en muista väärin, täytyy tarkistaa Olavilta.
Porotokka aukealla montun lähellä |
Viime yönä on lentokoneella käyty katsomassa missä porot ovat ja poromiehet tulevat mönkijöillä paimentamaan porot vasanmerkintään Hirvassalmelle missä on poronerotus paikka.Kun porot ovat aitauksessa katsotaan mitä emoa vasa seuraa ja vasan korviin leikataan puukolla samat merkit kuin emolla on. Uskoisin että eläinlääkäri rokottaa porot tässä vaiheessa. En ole itse käynyt katsomassa merkintää mutta jotenkin tähän tapaan se sujuu. Jään odottamaan kommentteja asiantuntijoilta.
Ilma on ollut lämmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti