29.6.2024 Vietettiin viimeiset Pekan päivät Miessijoella Pihlajamäen kaivospiirillä jonka Lapin Kullankaivajaliitto omistaa.
Lähdin Karin kanssa ajamaan Miessille Kaarreojan kautta, vietiin peräkärry samalla Pekalle.Kaarreojalla saimme syödä Ullan leipomaa mansikkakakkua joka oli taivaallisen hyvää. Kaarreojalta lähdimme ajamaan Ullan ja Pekan perässä juhlapaikalle Pihlajamäen kämpälle. Kullankaivajaliiton lippu nostetiin ylös, lipputangon kiinnittämisessä räystääseen oli pieniä ongelmia mutta niistä selvittiin, muuten meni hyvin mutta lippu oli väärinpäin.
Lippu on nostettua salkoon.Viimeinen Pekoista Pekka Itkonen oli viimeistä kertaa viettämässä Pekan päiviä Pihlajamäessä, Pekka Salonen ja Pekka Turkka eivät ole enää mukana. Pekkojen kaivospiirit olivat Miessijoella.
Pihlajamäen kämppä on hyvässä kunnossa. Juhlavieraat alkoivat valmistaa lettutaikinaa.
Taikinaa tehtiin noin 8 litraa ja Karikurun Kari alkoi paistamaa muurinpohjalettuja.
Letut oli herkullisia.
Lettujen lisäksi paistoimme makkaraa ja juomina oli mehua,boolia ja kahvia9.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti