perjantai 8. huhtikuuta 2022

25.9.2021 Kävely Kultahaminaan

Aamupäivällä oli ollut heikkoa sadetta mutta kun lähdettiin keli oli poutainen.

Osuuskauppa Männyllä oli meidän ja Arin tavarat odottamassa talven huoltokuljetusta.

Käveltiin Saapassuon kautta.

Ruitunlatvan kaivajat ovat lopettaneet työt tältä kesältä.

Kangasniemen vanha kämppä ei ole enää käytössä. Matka mennyt hyvin tähän asti.

Pidetään pieni hengästystauko Petronellan ylärinteellä.

Tästä alamme kävelemään alas Morgamojan kuruun.

Morgamojalla, jäin hetkeksi keräämään rohkeutta ennenkuin lähdin ylittämään siltaa.

Kari avaa Morgamin pohjoispuolen poroaidan porttia.

Hirvikurusta on jyrkkää nousua noin 100 metriä

"Antin penkillä" oltiin puoli kolme. 

Lemmenjoen alarinteen komeaa männikköä.

Matka meni hyvin olimme rannassa 15.25
Veikko ja Juissi olivat tulleet hakemaan meitä. Pekka oli ajanut mönkijän veneeseen.
Perillä Njurkulahdessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti