Ari oli laittanut maanantai iltana puuta palamaan paistokuoppaan.
Olin apulaisena kun Aini laittoi paistinlihoja pakettiin.
Ari on metsästänyt villisikoja, hirviä ja peuroja ja nyt niiden paistilihoja laitettiin rosvopaistipakettiin. Laitoimme lihoihin mausteeksi suolaa, sipulia, valkosipulia ja katajan oksia. Päällimmäiseksi tuli rasvaista siansivua.
Lihat käärittiin märkään voipaperiin ja sanomalehteen ja lopuksi laitoimme niiden päälle foliota.
Ari ja polttivat aamusta alkaen kuopassa.
Nuotiossa paloi koivua ja haapaa.
Puolen päivän jälkeen hiiliä oli muodostunut kuopassa riittävästi ja paistaminen aloitettiin.
Ari ja polttivat aamusta alkaen kuopassa.
Nuotiossa paloi koivua ja haapaa.
Puolen päivän jälkeen hiiliä oli muodostunut kuopassa riittävästi ja paistaminen aloitettiin.
Puolet kuumista hiilistä lapioitiin kuopasta pois ja paketti laitettiin sinne rautalankaverkossa.
Loput hiilet Ari ja Vallu lapioivat paistipaketin päälle.
Kahdeksan aikaan arvelimme että paisti oli ollut riittävän pitkän aikaa paistumassa kuopassa ja Ari lapio hiilet pois paistipaketin päältä ja nostaa sen kuopasta.
Siinä se nyt on pellin päällä.
Mentiin sisälle Ainin ja Arin kämppään syömään paistia joka oli herkullista. Aini oli laittanut perunamuusia ja suolakurkkuja oli myös tarjolla. Jälkiruoaksi oli sekahedelmäkiisseliä ja kermavaahtoa. Kiitokset Ainille ja Arille
Meistä syöjistä ei tullut kuvaa mutta isäntäväen lisäksi meitä oli Kari, Vallu ja minä sekä Ainin 3 koiraa.
Teemme ensi kesänä myös rosvopaistia ja jos jollain teistä on hyviä vihjeitä rosvopaistin tekemiseen niin ottamme ne mielellämme vastaan.
Teemme ensi kesänä myös rosvopaistia ja jos jollain teistä on hyviä vihjeitä rosvopaistin tekemiseen niin ottamme ne mielellämme vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti