Viimeinkin lämpöaalto on tullut Lemmenjoelle.
Poroja on ollut paljon valtauksella, tässä vaadin vasan kanssa volvoittelemassa patoaltaalla.
Tästä päivä alkaa, olen laittanut sihdin paikoilleen.
Kari tulossa
Tästä kaivetaan tänään
Heti löytyi painava rautapitoinen kivi johon magneetti tarttui.
Kari hakkaa kovaa maata jossa isoja kiviä
Hakku pehmentää maata tehokkaasti
Tuon lapiolla maata seulaan ja ravistelen hienon maan alla olevaan kasaan, isot kivet heitän pois.
Lämmintä on 23 astetta ja nestettä kuluu paljon
Kari tuo rännitettävää maata omalta kaivupaikaltaan
Minun kasani odottaa rännitystä
Vettä tulee ränniin
Tässä ränni ennen ensimmäistä mattoa.
Koko kasa on lapioitu ja tässä näkyy vähän kultaa
Ruohomatossa vain hienoa kultaa, vaalea nappi on lyijyhauli jolla testataan veden virtausnopeutta.
Karin työmaa
Päiväpuuro jossa on kauraryynejä, leseitä ja rouhittuja pellavan siemeniä, sekä omena-mustikka kiisseliä.
keskiviikko 24. heinäkuuta 2019
sunnuntai 7. heinäkuuta 2019
7.7.2019 Sunnuntai hippu
Monta päivää on ollut kylmää sateista. Aamulla oli sumua mutta vihdoin puolen päivän aikaan aurinko alkoi paistamaan.
Aamusumu
Lämmintä oli 12C astetta ja kova itätuuli.
Kaivamme tässä kovaa kivistä maata. Se kerros jossa on kultaa on noin 30cm paksuinen.
Ensimmäisen rännityksen jälkeen kumimatosta löytyi iso kultahippu.
Maa on värjännyt sen melkein mustaksi.
Hippu painoi 2,6 grammaa.
Tähän mennessä on löytynyt vain hienoa kultaa. Oli hauskaa löytää iso hippu.
Tämän päivän toisessa rännityksessä löytyi vain hienoa kultaa.
Päivälliseksi söimme rakettispagettia jossa oli makkaraa ja pekonia.
Joimme maljan hipun kunniaksi.

torstai 4. heinäkuuta 2019
3.7.2019 rosvopaisti
Tänään tehdään rosvopaistia.
Tiistai-illalla paistikuopaa lämmitettiin polttamalla siinä puita
ja tänä aamuna jatkettiin kuoppan lämmittämistä poltettalla siinä palhon puita.
Lihat ovat olleet yö yli suolaantumassa, niiden pinnalle laitettiin myös öljyistä valkosipulimurskaa.
Tässä on hirven ja peuran paistia sekä villisian lapapaisti. Ari on käynyt viime syksynä metsästämässä ja nyt me saamme illalla syödä monipuolisen riista-aterian.
Lihojen päälle laitettiin pekonisiivuja ja katajan kerkkiä.
Paisti käärittiin märkään voipaperiin ja aluminifolioon
märkää sanomalehteä laitettiin paksu kerros paistin ympärille
Viimeiseksi kerrokseksi laitettiin aluminifoliota.
Paketti laitettiin metaliverkkoon ja Ari laittoi siihen rautalangasta kahvan
Kuopasta lapioidaan kuumat hiilet pois
Ari laskee paistin haravalla kuumaan kuoppaan
Tuliset hiilet kaadetaan paistin päälle kuoppaan.
Lopuksi lapioidaan hiekkaa hiilien päälle. Nuotio sytytetään hiekkakerroksen päälle.
Rosvopaist on ollut 8 tuntia kuopassa kypsymässä
ja nyt se nostetaan ylös ja katsotaan miten paistaminen on onnistunut
Paketti on kuuma
Paperit ja aluminifoliot otetaan pois ja jännitys nousee
Aini leikkaa ihanalta tuoksuvaa lihaa joka on mureaa ja mehukasta.
Rosvopaisti onnistui tänäkin vuonna loistavasti.
Rosvopaisti
Syöjät ovat valmiina aloittamaan aterian
Annos
Koirat saivat ensimmäisinä syödä lihaa
Sekahedelmä soppaa jälkiruoaksi
Kari ja minä saimme lihaa kotiinviemidiksi. Kiitos.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)