maanantai 1. lokakuuta 2018

10.9.2018 Malaga MM-kisat keihäänheitto

 Keihäänheitto on vuorossa maanantaina. Raija ja Hannu toivottivat onnea minulle kun lähdin kentälle.
Aamuruuhkaa kaupungilla.
Carraquen  kenttä
Inkeri Janhunen oli tutustumassa kenttään, hänellä oli seuraavana päivä täällä 800 metrin juoksu jonka hän sitten voitti ajalla  3.32.88
Antero Markunsalo oli hyppäämässä pituutta kentällä.
Call room telttaan jonotettiin.
Keihäänheittopaikkan vieressä sarjan 45 naiset hyppäsivät korkeutta samaan aikaaan.
Kentällä lämpötila oli yli 30 astetta. 
Tavoitteeni oli heittää yli 20 metriä ja voittaa mestaruus. Voittoa ei tullut, paras heittoa oli 20.15 ja sillä sijoituin kolmanneksi. Kaksi ensimmäistä olivat selvästi parempia ja olen ilonen pronssimitallista.
Adelheid Graber-Bolliger voitti tuloksella 22.86 ja Maria Teresa Rizo Garcia oli toinen 22.66
Talvella täytyy harjoitella lisää ja hankkia voimaa ja nopeutta kroppaan.
Kari kuvasi heitot aidan takaa.
 Meitä oli 20 kilpailijaa heittämässä ja kaikilla tuntui olevan hauskaa. Yhteistä kieltä ei aina löytynyt mutta se ei haitannut.
Noreen Parrish on tullut Austraaliasta asti kisoihin.
Vera Perret-Gentil Sveitsi,  Marie Therese Georget Ranska ja Karen Huff-Pawlik USA
Parhaat kiitokset kaikille toimitsijoille.
Tässä koko meidän joukko ryhmäkuvassa.
 Suomalaisia 75 sarjan miehiä oli menossa heittämään keihästä ja sain heiltä lämpimät onnittelut.
Vesemmalla Jouni Tenhu voitti maailmanmestaruuden heitolla 43.24 ja Kalevi Honkanen oli sai pronssia tuloksella 34.97.
 Reppu selkään ja palkintojenjakoon päästadionille.

Tulokset


 Palkintopallilla on niin ihana olla.
Tässä Pertti Ahomäki saa hopeamitallin pituushypyssä tuloksella 4.94, Latvian Valdis Sela voitti 4.98
ja Arnaldo Osvaldo Gomez Argenttiinasta 4.25 70-vuotiaiden miesten sarjassa.

 Kävimme syömässä koripallohallin kahvilassa kebappi-juusto-perunoita. Näillä nälkä ja jano lähti, yksi nuorista tarjoilija tytöistä osasi muutaman sanan suomea.
Kulta
Suomalaisten mitallit tähän mennessä.
 Hopea
Pronssi
Menimme vielä katsomaan pituushyppyä kentälle, toisessa päässä hypättiin korkeutta.
Pituuspaikalla oli 65-vuotiaiden ykkösryhmän miehet esittelyssä.
 Pertti Nousiainen oli mukana tässä ryhmässä, Ari Aartola hyppäsi jälkimmäisessä ryhmässä.
Toini Nousiainen antaa askelmerkki neuvoja Pertille.
Pertti Nousiainen hyppäsi 3.71 ja sijoitus oli 20
 Pertti
 Pertti
Ari Aartola hyppää
sijoitus oli 7 tuloksella 4.82
voittaja Wolfgang Ritte hyppäsi 5.44
 Illalla olisi ollut vielä naisten pituushyppyä mutta emme jaksaneet jäädä katsomaan sitä.
 Stadionin edemmä oli kävelykilpailu menossa.

 Jalkakäytävä katsomo
2 pronssimitallia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti