Kaksi ja puoli kuukautta ollaan oltu Puskulla ja nyt oli aika palata kotiin harjoittelemaan Malagan kisoihin.
Salaatti kasvoi huonosti. Jonkin verran satoa saatiin elokuussa. Mullan piti olla oikeanlaista saalaatin kasvatukseen ja me kastelimme taimia aina kun maa tuntui kuivalta.
Pienelle jäniksen poikaselle jäi muutama salaatin lehti syötäväksi.
Aamupäivällä sadekuurot haittasivat viimeisiä töitä mutta saatiin kaikki paikat talvikuntoon ajoissa. Kari laittaa ovea lukkoon.
Kari heittää painavan rinkan selkään
ja nyt ollaan valmiita lähtemään.
Käytiin hyvästelemässä Aini ja Ari pikaisesti. Saapassuo oli kuiva. Pidettiin lyhyt tauko kivellä.
Hiljaista
Käveltiin reipasta vauhtia Petronellojen väliin ja pidettiin siellä kahvitauko. Silloin alkoi satamaan. Morgamojan jälkeen sade loppui, poroaidalla riisuttiin sadekamppeet.
Kesän aikana Kapsuojalle oli rakennettu uusi puuliiteri ja huussi.
Tässä kaatuneen kelon päällä levättiin hetki, aikaa veneen lähtöön ei ollut paljon.
Hengenahistuksenmäessä vähän ennen Kultahaminaa oli mönkijä josta takapyörä oli irronnut.
Kävelymatka Kultahaminaan kesti 4 tuntia.
Vaihdettiin kuivat lämpimät vaatteet päälle venematkaa varten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti