perjantai 28. syyskuuta 2018

9.9.2018 Malaga MM-kisat Kiekko

Lämminin pilvinen päivä kun lähdin hotellilta taksilla kiekonheitto kilpailuun.
 Malaga University Sports Center (UNI) oli yksi niistä neljästä stadionista joissa oli kenttälajien kilpailuja. Taksi ajeli ympäriinsä vähän aikaa ja kyseli neuvoja puhelimella ennen kuin kenttä löytyi. Kuljettaja antoi alennusta hinnasta. Ehdittiin hyvissä ajoin perille.
Call room löytyi stadionin katsomon alta. Kävin verryttelemässä kentän ulkopuolella.
Radalla juostiin 200 metrin välieriä.

 Katrin Mertanen juoksi ajan 28.00 W50 luokassa

 Meidät oli jaettu kahteen ryhmään. Ensimmäinen ryhmä aloitti klo 12 ja heitti 3 heittoa.
Vettä satoi vähän kilpailun aikana ja liukas rinki haittasi etenkin kovavauhtisia heittäjiä.
Ryhmä 2 johon minä kuuluin aloitti klo 12 ja heitti 3 heittoa. Sen jälkeen 8 parhaan tuloksen saanutta heitti vielä loppukilpailussa 3 heittoa. Kahdeksanneksi tullut Kolumbialainen Soledad Paez pääsi tuloksella 19.54 viimeisenä loppukilpailuun.

Minun paras heitto oli 18.25 metriä ja olin kilpailussa sijalla 12.
 Maria Luisa Fancello Italiasta heitti 25.10 metriä ja oli kolmas.

Tomoko Kanari Japanista heitti 25.99 ja oli toinen.
 
 Maailmanmestaruuden voitti latvialainen Maija Jakobsone tuloksella 29.09 metriä.
 Osa kilpailijoista ehti lähteä pois ennen kuvien ottamista.


torstai 27. syyskuuta 2018

8.9.2018 Malaga MM-kisat Granada

Kisoissa oli välipäivä ja me lähdimme bussiretkelle Granadaan.
Tilastojen mukaan syyskuussa täällä on 2 sadepäivää ja ennusteen mukaan tänään sataisi.
 Toistaiseksi oli vielä kaunis ilma. Pelloita oli vila korjattu  ja maa näytti ruti kuivalta.

Ohitettiin kaksi pyöräilijää joilla oli kypärä päässä.
 Granadan kaupungista noustiin korkealle kukkulalle jonne Alhambran linna on rakennettu. sisäänkäynnin edessä oli paljon turisteja. Linnan liput oli loppuunmyyty mutta puutarhaan saimme liput.
Kassalla piti näyttää passi tai henkilökortti, ilman papereita ei saanut lippua.
 Vettä alkoi sataa kaatamalla kun menimme puutarhaan. Sade ei kestänyt kauan ja ilma oli lämmin.
 Alue on 17 hehtaarin suuruinen ja ennätimme nähdä vain pienen osan puutarhasta.
 Ihana puutarha
Kauniisti päällystettyja teitä
 Kukkia

Pensasaitoja

 Tähän palatsiin pääsimme tutustumaan


 Suihkulähteitä
 Kukat ja pensaat kukkivat vaikka oltiin jo syyskuun puolella.

















Matka jatkui täältä Sierra Nevadan vuoristoon.
 Ajoimme karua vuorenrinnettä ylös
 serpenttiinitietä


 Vuoriston korkein huippu Mulhace´n on 3479 metriä korkea. Sitä emme nähneet emmekä paljon muutakaan kun sade alkoi.
 Kävimme kääntymässä hiihtokeskuksen parkkipaikalla. Hiljaiselta täällä näytti.
 Lähdimme tulemaan alas kovassa sateessa.
Granadassa sade loppui
 Ruokaa löytyi Mäkistä

Tulimme toista tietä takaisin Malagaan, tuulivoimaa, aurinkopaneleita vähän.
Malagassa oli myös satanut ja nyt joessa oli vettä.