lauantai 28. huhtikuuta 2018

18.4.2018 Tavaroiden vienti tunturiin

Laitan tähän kuvia huoltomatkasta meidän valtaukselle.
Pekka oli käynyt ajamassa jäljen meidän kämpälle ja piirtänyt ohjeet.

 Tiistai iltana Kari pakkasi reen valmiiksi tiistai iltana.
 Pekka tuli keskiviikko aamuna seitsämän aikaan.
Kari istui reessä tavaroiden takana.
 Reessä on meidän kesän ruoat ja kaikki tarvittavat tavarat.

 Tauko
Miehet ajavat Hukkaselän reittiä.









10.36 meidän valtauksella
Kämpän ympärillä on paljon lunta, kelkka on tiskipöydän päällä
Tavarat on viety kämppään, kahvit juotu ja paluumatka alkaa.


 Kelkka painui pehmeässä lumessa syvälle, tässä piti ajaa muutaman kerran edestakaisin että päästiin nousemaan mäkeä ylöd.






Ravadas joen yli lumisiltaa pitkin

Hanhijärvellä


 Reitti tuli Lemmenjoelle Kaapin Jounin pihan läpi

Matka kesti 7 tuntia ja kilometrejä noin 70

perjantai 20. huhtikuuta 2018

16.4.2018 Maanantai Njurgulahdessa

Maanantaina oli pilvipoutainen päivä ja nollakeli.
 Lähdin hiihtämään Joenkielisen reitille moottorikelkka uraa pitkin. Kävin katsomassa missä kunnossa kota on. Kodassa oli säkki koivuklapeja ja muutama mäntyklapi.
 En tehnyt tulia vaan lähdin hiihtämään ylöspäin. Kelkkauran vierellä sukset upposi heti syvälle lumeen.
 Kelkkaura johti kohti Pientä Joenkielistä.
 Purot olivat auki monesta kohtaa.
 Yhtään ihmistä en nähnyt koko matkalla.
Kokeilin kestäsikö hanki täällä ylempänä tunturin rinteellä mutta joka paikassa sauva upposi syvääle lumeen.

Tunturissa oli hiljaista kerran kuulin riekon päkätyksen ja muutama tiainen lauloi koivikossa. Voisi sanoa että täällä oli täydellinen hiljaisuus.
 Isolle Joenkieliselle meni niin heikon näköinen ura etten uskaltanut lähteä hiihtämään sitä.
Palasin takasin kodalla.
 Hain kirveen puuvajasta ja veistelin sillä kiehisiä joilla sain kuivat koivuklapit syttymään hyvin.
 Paahdettu banaani maistui hyvälle.

 Ladun vieressä on vanha mänty josta oli pudonnut puun juurelle koko kaarna kerros. Olivatko tikat käyneet irrottamassa kaarnaa vai olivatko karhunpojat kiipeilleet runkoa ylös. Puun alla ei ollut jälkiä.

Puissa oli naavaa.
Viimeinen pitkä ja paikoin jyrkkä ja mutkikas lasku alkoi tästä. Aurasin suurimman osan matkaa, pahimmat paikat kannoin suksia.