tiistai 1. elokuuta 2017

29.7.2017 Aarhus EM-kisat

Lauantai ja kolmas kilpailupäivä, minulla oli vuorossa 3-loikka. Takareisi on ollut kipeä koko alkuvuoden ja olen kuntouttanut sitä ohjeiden mukaan aika tunnollisesti. Juoksussa ei ota enää kipeää ja kävin Eltsussa ennen matkaa testaamassa onnistuuko hyppääminen eikä ottanut sekään kipeää.
 Kentällä oli kova puuskittainen tuuli ja se vaikeutti juoksua.
 Askelmerkit ovat kohdallaan ja kisa voi alkaa.

Ryhmäkuva iloisista hyppääjistä.
 Walesin hyppääjät esittelevät lippuaan
 ja kannustajat tulivat kuvaan mukaan.
Pystyin hyppäämään hyvin jännittävässä kilpailussa, tulin toiseksi ja sain hopeamitallin.
75 vuotiaat 3-loikka
1. Rietje Dijkman 7.94
2. Varpu Holmberg 5.83
3. Seija Sario 5.81

Meillä oli Seijan kanssa kireä kilpailu, Rietje oli ylivoimainen. Hänen hyppynsä oli uusi euroopan ennätys. Palkintojen jaossa Rietje hyppäsi tasajalka ponnistuksella palkintokorokkeelle. Se oli niin siisti tulo ykköspallille.

70 vuotiaat 3-loikka
1. Terhi Kokkonen 7.92
2. Helgard Houben 6.91
3. Erika Springmann 6.74
Samana päivänä oli 60 vuotiaiden miesten 100 metrin loppukilpailu. Harri Huotari sai hopeaa.
1. Steve Peters 12.39
2. Harri Huotari 12.69
3. Rudolf Koenig 12.70

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti