Aikuisurheilijoiden yleisurheilijoiden EM-kisat pidetään Tanskassa Århusin kaupungissa. Århus on muuttanut nimensä ja se nyt Aarhus.
Lento lähti klo 8 keskiviikko aamuna. Suomesta kisoissa on mukana 169 urheilijaa. Kisoihin on ilmoittautunut 3841osanottajaa 44 eri Euroopan maasta. En ole tiennyt että Euroopassa on näin monta maata.
Tanskaan Billundin kentälle lennettiin Finnairin 321 Airbussilla. Koneessa oli paljon lapsiperheitä jotka olivat menossa Legolandiin.
Billundista menimme bussilla Århusiin hotelliin Årslev Kro joka on maaseudulla.
Kävimme keskustassa syömässä.
Kaupungilla oli aurinkoista ja lämmintä.
Kisatoimisto avattiin klo 14 Ceresparkin stadionillä. Sieltä saimme kisamateriaalia ja numerolaput.
Sain numeron 931.
lauantai 29. heinäkuuta 2017
19.7.2017 Pusku - Espoo
Aikuisurheilijoiden EM-kilpailut pidetään Tanskassa ja olen lähdössä sinne.
Kari oni valmiina lähtöön kohti Kultasatamaa.
Kävimme naapuri valtauksella katsomassa suden paskoja.
Saapaskivellä ensimmäinen tauko.
Petronellojen välissä keitettiin kahvit.
Alas Petronellan pohjoisrinnettä kohti Morgamojaa.
Pieni hetki isolla kivellä ennen jyrkkää laskua ojalle.
Kari hyppii kahluukiviä kiviä pitkin ojan toiselle puolelle.
Antin penkillä jalat saivat levätä.
Hengenahistuksen mäessä oli poron raato.
Männikköä alarinteellä.
Lemmenjoessa oli niin paljon vettä että pääsimme laskemaan kosket alas veneessä.
Ravadakselta tuli lisää matkustajia veneeseen.
Njurgulahdessa perillä, auto oli kunnossa ja lähdettiin ajamaan seuraavana päivänä.
Tiellä oli poroja.
Kävin heittämässä keihästä Ivalon kentällä varusmiehet tulivat juoksemaan Cooperin testiä.
Vuotsossa porot viettivät päivää maantiellä.
Kävin Sodankylän kentällä treenaamassa. Siellä on tekonurmi eikä kentällä saa heittää ei ihme että keihäsmiehet loppuvat Suomesta kun ei ole enää kentillä ole heittopaikkoja missä voisi harjoitella.

Kari oni valmiina lähtöön kohti Kultasatamaa.
Kävimme naapuri valtauksella katsomassa suden paskoja.
Saapaskivellä ensimmäinen tauko.
Petronellojen välissä keitettiin kahvit.
Alas Petronellan pohjoisrinnettä kohti Morgamojaa.
Pieni hetki isolla kivellä ennen jyrkkää laskua ojalle.
Antin penkillä jalat saivat levätä.
Hengenahistuksen mäessä oli poron raato.
Männikköä alarinteellä.
Ravadakselta tuli lisää matkustajia veneeseen.
Njurgulahdessa perillä, auto oli kunnossa ja lähdettiin ajamaan seuraavana päivänä.
Tiellä oli poroja.
Kävin heittämässä keihästä Ivalon kentällä varusmiehet tulivat juoksemaan Cooperin testiä.
Vuotsossa porot viettivät päivää maantiellä.
Kävin Sodankylän kentällä treenaamassa. Siellä on tekonurmi eikä kentällä saa heittää ei ihme että keihäsmiehet loppuvat Suomesta kun ei ole enää kentillä ole heittopaikkoja missä voisi harjoitella.
torstai 13. heinäkuuta 2017
12.7.2017 Rosvopaisti
Naapuri valtauksen Ari ja Aini tulivat ja toivat mukanaan lihaa rosvopaistia varten.
Olen kauan haaveillut rosvopaistin tekemisestä täällä ja nyt se on mahdollista. Meitä on nyt 4 kullankaivajaa ja 3 pientä koiraa tekemässä rosvopaistia. Olen katsonut ohjeet netistä.
Ari on metsästänyt villisikoja, peuroja ja hirviä syksyllä ja talvella.
Ari kaivoi puoli metriä syvän kuopan ja reunusti se kivillä
Paistiin tulee villisikaa, peuraa ja hirveä. Mausteena on suolaa. Lihaa on noin 5 kg.
Sipulilohkot laitettiin lihapalojen väliin. Valkosipulin kynnet työnnettiin lihaan. Lihojen päälle vielä rasvaista sian sivua.
Paisti käärittiin ensin voipaperiin ja sitten alumiinifolioon.
Märkiä sanomalehtiä käärittiin paketin ympärille.
Viimeiseksi paketti käärittiin vielä alumiinifolioon. Paketin ympärille laitettiin metalliverkko ja se sidottiin kiinni rautalangalla.
Kuopassa oli poltettu puita monta tuntia ja siinä oli paljon hiiliä.
Ari nostaa lapiolla hiilet ja palavat puut pois kuopasta.
Kuopan päällä poltettiin nuotiota 6 tuntia.
Illan jännittävin hetki oli kun paistipakettia alettiin avamaan. Miten paisti oli onnistunut, oliko liha kypsää vai oliko se palanut karrelle.
Lihat olivat kypsiä eivätkä ne olleet palaneet mustiksi.
Liha tuoksui ihanalle.
Rosvopaisti onnistui täydellisesti, se sopivan kypsää, mehukasta ja mureaa. Tämä oli varmaan paras liha ateria mitä olen koskaan syönyt.
Koiratkin odottivat innokkaasti lihaa.
Aini on laittanut rosvopaisti pöydän valmiiksi.
Olen kauan haaveillut rosvopaistin tekemisestä täällä ja nyt se on mahdollista. Meitä on nyt 4 kullankaivajaa ja 3 pientä koiraa tekemässä rosvopaistia. Olen katsonut ohjeet netistä.
Ari kaivoi puoli metriä syvän kuopan ja reunusti se kivillä
Paistiin tulee villisikaa, peuraa ja hirveä. Mausteena on suolaa. Lihaa on noin 5 kg.
Sipulilohkot laitettiin lihapalojen väliin. Valkosipulin kynnet työnnettiin lihaan. Lihojen päälle vielä rasvaista sian sivua.
Paisti käärittiin ensin voipaperiin ja sitten alumiinifolioon.
Märkiä sanomalehtiä käärittiin paketin ympärille.
Viimeiseksi paketti käärittiin vielä alumiinifolioon. Paketin ympärille laitettiin metalliverkko ja se sidottiin kiinni rautalangalla.
Kuopassa oli poltettu puita monta tuntia ja siinä oli paljon hiiliä.
Ari nostaa lapiolla hiilet ja palavat puut pois kuopasta.
Paistipaketti laitettiin kuopan pohjalle.
Hiilet nostettiin takaisin kuoppaan paistinpäälle.
Hiilien päällä poltettiin puita.
Lopuksi kuoppa peitettiin hiekalla.Kuopan päällä poltettiin nuotiota 6 tuntia.
Ari kaivaa rosvopaistia kuumasta kuopasta.
Onneksi netissä neuvottiin laittamaan metelliverkko paistin ympärille muuten sitä olisi ollut vaikea nostaa ehjänä kuopasta.Illan jännittävin hetki oli kun paistipakettia alettiin avamaan. Miten paisti oli onnistunut, oliko liha kypsää vai oliko se palanut karrelle.
Lihat olivat kypsiä eivätkä ne olleet palaneet mustiksi.
Liha tuoksui ihanalle.
Rosvopaisti onnistui täydellisesti, se sopivan kypsää, mehukasta ja mureaa. Tämä oli varmaan paras liha ateria mitä olen koskaan syönyt.
Koiratkin odottivat innokkaasti lihaa.
Aini on laittanut rosvopaisti pöydän valmiiksi.
torstai 6. heinäkuuta 2017
6.7.2017 Torstai
Valio on uusinut laktoosittoman maitojauheen.
Eila tuote on vanha pakkaus ja tämä lähes englannin kielinen pakkaus on uusi. Tuoteseloste on suomeksikin.
Itse pulveri on erinäköistä kuin ennen.
Pulveri on kellertävää ja näyttää muutenkin erilaiselta kuin vanha tuote. Hetken mietin uskaltaako tästä tehdä maitoa. Yritin lähettää kyselyn Valion kuluttajapalveluun mutta en onnistunut täyttämään nettilomaketta.
Tehtiin maitoa tästä uudesta ja se liukeni nopeammin veteen kuin vanha.
Maito on oudon makuista, ollaan juotu sitä nyt kaksi päivää ja terveitä ollaan.
Nyt on satanut vettä kaksi päivää, Enontekiössä on tullut lunta 3 cm. Lämpötila on ollut muutaman asteen plussan puolella.
Olen lukenut ja katsonut yle arenaa.
Kun istuminen on alkanut puuduttaa olen käynyt heittämässä keihästä. Yritin kiekonheittoa myös mutta kiekko kuraantui enkä saanut sitä kuivattua kunnolla ja se on kädessä kylmä. Heittopaikkakin on kurainen.
Vettä on joka paikassa.
Vesi on valloittanut Karin kaivuupaikan.
Vettä tulee joka puolelta.
Minun työmaallani on vähän kuivempaa.
Sateen pitäisi loppua huomenna.
Alhaalla Puskussa vesi kohisee.
Eila tuote on vanha pakkaus ja tämä lähes englannin kielinen pakkaus on uusi. Tuoteseloste on suomeksikin.
Itse pulveri on erinäköistä kuin ennen.
Tehtiin maitoa tästä uudesta ja se liukeni nopeammin veteen kuin vanha.
Maito on oudon makuista, ollaan juotu sitä nyt kaksi päivää ja terveitä ollaan.
Nyt on satanut vettä kaksi päivää, Enontekiössä on tullut lunta 3 cm. Lämpötila on ollut muutaman asteen plussan puolella.
Olen lukenut ja katsonut yle arenaa.
Kun istuminen on alkanut puuduttaa olen käynyt heittämässä keihästä. Yritin kiekonheittoa myös mutta kiekko kuraantui enkä saanut sitä kuivattua kunnolla ja se on kädessä kylmä. Heittopaikkakin on kurainen.
Vettä on joka paikassa.
Vesi on valloittanut Karin kaivuupaikan.
Vettä tulee joka puolelta.
Minun työmaallani on vähän kuivempaa.
Sateen pitäisi loppua huomenna.
Alhaalla Puskussa vesi kohisee.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)