Puolipilvistä ja muutama aste pakkasta.
Joella etelään mentäessä oli kova vastatuuli, välillä jouduin pysähtymään kun en päässyt eteenpäin.
Latuja ei ollut, hiihdettiin jäistä moottorikelkka uraa. Karilla on pitopohja sukset jotka toimivat hyvin. Minulla ei ollut pitoa juuri lainkaan. Tasatyönnöllä pääsin kovaan vauhtiin kun tultiin myötätuulessa takaisin päin.
Perjantaina lähdettiin joelle pilkille.
Kelkaan laitetaan roiskeläppää ettei rekeen lennä lunta.
Ensimmäinen pilkkipaikka.
Kari
Käytin matoa syöttinä.
Katselin avantoon missä ne kalat luuraa. En nähnyt yhtään kalaa enkä saanut mitään. Matokaan ei kelvannut.
Kaksi kertaa vaihdettiin paikkaa mutta ei ollut kalaonnea. Ilma oli ihana, aurinko paistoi eikä tuullut.
Lähdettiin Sotkajärven laavulle paistamaan makkaraa.
Puuliiteri
Olavi haki kelkalla lisää puita liiteristä.
Syötiin Etvartti grillimakkaraa.
Tavarat pakataan reppuun ja lähdetään joelle.
Aitauksesta löytyi kuollut poro kun Olavi kävi illalla ruokkimassa poroja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti