keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

24.3.2017 Daegu iltapäivä

Kaupunkikierroksen jälkeen menin katsomaan B-hallia jossa oli kuulantyöntö lauantaina.
 Shuttle bussin sisustusta, kuljettajalla on monenlaista elektronista vempainta.
Metroasemalta päähallille menevän bussin numero oli S-1
Matka metroasemalta hallille kesti viisi minuuttia

 Palkintojenjako paikka oli siirretty ulos.
 Kävelyn maalipaikalla oli "karhu" tuomassa onnea kilpailijoille.


Korealainen Dong Su Lee odotti 10 kilometrin kävelyn alkamista.
Hallin vieressä on puutarha.

B-halli
 B-hallin sisäänkäynti.
 Hallissa näytti olevan muovikatto, aamulla siellä on melkein yhtä kylmää kuin ulkona.
 Hallissa oli kaksi korkeushyppy paikkaa.
Katselin vähän aikaa painonheittoa.
Janice Banens valmistautuu heittämään.
Juoksuradat jatkuvat hallin ulkopuolella
Kadulla päähallin edessä nuoret pojat esittivät hyppynarutanssin

 Sisällä juostiin 400 metrin alkueriä

 Naiset oli menossa 60 metrin aidat.
 55-vuotiaiden miesten seiväshypyssä oli mukana Risto Järvi
 Hän oli viides tuloksella 3.20
 Muutama kuva meidän huoneestamme Top hotellissa

 Amme on iso, ensisilmäyksellä luulin sitä poreammeeksi.
Lattian saumaus oli tehty kullan näköisellä aineella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti