keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

24.3.2017 Daegu iltapäivä

Kaupunkikierroksen jälkeen menin katsomaan B-hallia jossa oli kuulantyöntö lauantaina.
 Shuttle bussin sisustusta, kuljettajalla on monenlaista elektronista vempainta.
Metroasemalta päähallille menevän bussin numero oli S-1
Matka metroasemalta hallille kesti viisi minuuttia

 Palkintojenjako paikka oli siirretty ulos.
 Kävelyn maalipaikalla oli "karhu" tuomassa onnea kilpailijoille.


Korealainen Dong Su Lee odotti 10 kilometrin kävelyn alkamista.
Hallin vieressä on puutarha.

B-halli
 B-hallin sisäänkäynti.
 Hallissa näytti olevan muovikatto, aamulla siellä on melkein yhtä kylmää kuin ulkona.
 Hallissa oli kaksi korkeushyppy paikkaa.
Katselin vähän aikaa painonheittoa.
Janice Banens valmistautuu heittämään.
Juoksuradat jatkuvat hallin ulkopuolella
Kadulla päähallin edessä nuoret pojat esittivät hyppynarutanssin

 Sisällä juostiin 400 metrin alkueriä

 Naiset oli menossa 60 metrin aidat.
 55-vuotiaiden miesten seiväshypyssä oli mukana Risto Järvi
 Hän oli viides tuloksella 3.20
 Muutama kuva meidän huoneestamme Top hotellissa

 Amme on iso, ensisilmäyksellä luulin sitä poreammeeksi.
Lattian saumaus oli tehty kullan näköisellä aineella.

tiistai 28. maaliskuuta 2017

24.3.2017 Daegu hallikisat

Perjantaina minulla oli vapaata. Lähdimme pienellä joukolla katsomaan Daegun keskustaa.
Ajettiin ensin metron vihreää linjaa ja vaihdettiin sitten punaiselle linjalle ja noustiin ylös maanpinnalle katsomaan kaupunkia.
 Heti aseman vieressä oli katu jossa oli vain kukkakauppoja.
Myynnissä oli monta tuttua kukkaa.
Metroaseman taidetta.
Raimo ja Arja hoitivat suunnistuksen ja me muut kävelimme perässä.
Ajoimme metrolla muutaman pysäkin eteenpäin keskustaan. Metroasemalla maan alla oli pitkä ostoskatu.
Siellä oli mynnissä vaatteita, kenkiä, laukkuja, koruja ja vaikka mitä, osa oli kohtuu hintaisia, osa kallista merkkitavaraa. Kävimme suuressa tavaratalossa katsomassa urheiluvaatteita. Löysin kivan näköisen pusakan mutta se jäi ostamatta kun hinta oli noin 200 euroa. 
Kuvia keskustasta ja meidän porukasta.


 Kävelimme kapeita kauppakatuja.
 Tässä myydään oksia, juuria ja pieniä puu "klapeja". Onko ne sytykkeitä vai jotain muuta.
 Arja ja patsas kauppakadulla.
 Yhdessä kaupassa oli myytävät ruoat laitettu hienosti ikkunaan tai ehkä nämä eivät ole oikeaa ruokaa vaan taideteoksia.

 Ravintola
Teehuone
 Ravintolan ulkokeittiö
 Pääkadulta löytyi kahvila jossa oli herkullisen näköisiä leivonnaisia.
Tilattiin kahvit ja otettiin esille puhelimet ja tabletit.

Kahvi oli hyvää ja pulla vielä parempaa.

 Selfie kattopeilin kautta
En ole nyt varma oliko tämä varsinainen keskusta mutta jotain sinne päin. Ihmiset olivat ystävällisiä ja paljon siistimpää kuin meillä, ei tupakan stuppeja eikä roskia missään.