Meidän hotelli oli tärissyt vähän mutta me emme heränneet. Osa meidän porukasta oli mennyt turvaan pihalle japanilaisten kanssa. Sen tästä oppi että maanjäristys alueella on varattava huone alimmista kerroksista niin kuin japanilaiset olivat tehneet.
Viimeinen retki Paihiaan katsomaan merta ja ehkä valasretkelle. Kaupungissa aamuruuhka oli pahimmillaan kun lähdimme ajamaan Northen Moter Way 1
Moottoritiellä matka sujui joutuisasti kohti Whangarei`tä
BP huoltoasemalla pysähdyttiin juomaan kahvia ja maksamaan Waiweran moottoritien tullimaksu.
Näytillä oli ikivanha tankkiauto vuodelta 1916
Ajoimme Mangawahigh kautta rannikolle.
Langs Beach`ssä pysähdyimme jaloittelemaan. Rannalla sai ajaa traktoreilla ja nelivetoautoilla.
Waipu Cove on surfaajille hyviä aaltoja. Kylässä oli hiljaista.
Vihreitä niittyjä ja lehmiä ja lampaita.
Whangarei`ssa tukkirekka tuli vastaan.
Tietöitä Whangarei`ssa
Kahvitauko Whakapara`ssa huoltoasemalla.
Pihalla oli rakenneltu Ford hot road auto
Oli pakko päästä kuvaan sen kanssa
Ajettiin Kawakawa`n ja Opua`n kautta Paihiaan ja Tanoa Paihia hotelli löytyi vähän matkan päästä rannalta.
Päiväunet
Näkymä hotellista
Uima-allas, ilma oli kylmä, en mennyt uimaan.
Lähdimme katsomaan kylää, täällä oli rugbykenttä, yleisurheilukenttiä ei näkynyt matkan varrella.
Pizza Uusi-Seelantilaiseen tapaan
Illalla oli tuulista ja kymää, emme lähteneet merelle katsomaan delfiinejä ja valaita. Pihoilla kasvoi saman näköisiä kasveja kuin meillä on ikkunalaudalla.
Rannalla oli kanoottivuokraamo
Kävelimme rantapolkua vähän matkaa. Laskuveden aikaan kulkeminen olisi ollut helpompaa ja tämän pidemmälle emme menneet.
Purjeveneitä
Rantatie
Satama
Terassilla ei ollut asiakkaita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti