Pinssin kuva vuonna 1929 valmistuneesta elokuvasta jonka aiheena oli kullankaivu. |
Junalla kohti keskustaa.
Pitäjänmäen asema.
Helsingin aseama.
Mariella Katajanokan laiturissa.
Pääsimme klo 13.30 laivaan ja hyttiin.
Perjantain teemana oli byrokratian purkutalkoot - voisiko se koskettaa myös kullankaivajia
Liiton puheenjohtaja Hannu Viranto piti avajaispuheen.
Kansliapäällikkö Hannele Pokka kertoi miten byrokratiaa pyritään vähentämään
Ympäristöministeriössä. Koneellista kullankaivuta harjoittavat kaivajat joutuvat hakemaan ympäristölupaa ja antamaan alueelta otetuista vesinäytteitä raportin ministeriölle.
Kullankaivuta säätelevät tällä hetkellä useat eri lait, asetukset ja määräykset ja niitä valvotaan useassa ministeriössä ja kunnassa.
Tukes on kullankaivun lupa- ja valvotaviranomainen ja siellä meidänkin lupa-anomus odottaa käsittelyä tällä hetkellä.
Ministeri Anne Berner kertoi hallituksen ohjelmasta purkaa byrokratiaa ja antoi toivoa että kullankaivajien lupa-asiat voisi ehkä jo tämän hallituskauden aikana hoitaa yhdeltä luukulta.
Kaivoslakiin ollaan tekemässä joitakin muutoksia kullankaivun osalta.
Ministerien, kansanedustajien, kunnanjohtajien ja korkeiden virkamiesten puheenvuorojen jälkeen lähdimme pitkästä aikaa toiveikkain mielin syömään buffet-illallista.
Ruoka oli hyvää ja kuulumisia vaihdettiin, samoin kuvia.
Lännestä tuuli reippaasti, lautaset pysyivät tällä kertaa paikallaan pöydissä.
Tukholmassa jäimme laivaan.Kävelyä kannella
Satamassa ei ollut jäätä.
Päiväohjelmassa oli kullanhuuhdonnan Tukholmanmestaruuskilpailut.
Seminaarin puheenjohtaja Antti Peronius oli luvannut lauantaille vain kulttuuria mutta hän rikkoi lupauksen ja kertoi mistä löytyy kultaa.
Laserkeilauksella tehdyssä kartassa näkyy muinaisia jokia joiden pohjista hän otti näytteitä ja kultaa löytyi.
Lauantain teemana oli
Kultaristeily goes culture - Kultaiset kuvat
Aluksi Seppo J. Partanen kertoi vuosien varrelta takemistään radiohaastatteluista kaivumailla.
Leila Kostiainen näytti pätkiä Ransu-koira seikkailuista Lemmenjoella.
Hanski Aaltion filmissä Urho Kekkonen oli kunniavieraana kultakisoissa.
Vesa Veijalainen kertoi elokuvista Kolme miestä ja Lapin kullan kimallus.
https://www.youtube.com/watch?v=8X4EIUUhpXo
Toivottavasti tämä video saa nuoret innostumaan kullankaivusta.
Vanha tuttava Erkki Kallio oli sattumalta samalla laivalla.
Junaan ja takaisin kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti