lauantai 1. elokuuta 2015

30.7.2015 Torstai kohti Lyonia

Veteraanien yleisurheilun MM-kisat ovat Ranskassa Lyonin kaupungissa elokuussa ja sinne kullankaivaja-veteraani lähtee Lemmenjoelta 22.7.2015.

 Työmaa jäi tähän malliin kun lähdettiin. Kunttaa on nostettu pois ja kultamaa on ohuena kerroksena sen alla.
 Seulotut kasat odottavat rännitystä.
Kari tuli saattamaan minua Ivaloon asti.
 Saapaskivellä pidettiin taukoa.
Petronellojen välistä avautuu näkymät Lemmenjoen laaksoon.
 Polkua alas Morgamille.
Kahvitauko rinteellä.
Kelon runko toimii penkkinä.
 Syttyikö kaasu keittimessä.


 Morgamissa ei ollut paljon vettä, kahlaaminen onnistui hyvin.

Metsähallitus on vienyt Antin penkin pois. Pöytä ja penkkit olivat hyväkuntoisia ja kulkijat söivät ja lepäsivät penkillä. Kelojen rungot on sentään jätetty paikalle. Kulkijan on vaikea ymmärtää
Metsähallituksen säästölinjaa



Pitkospuut Hengenahistuksen mäessä.

 Olavin Petronella V veneellä mennään jokea alas.
Iloiset matkalaiset  valmistautuvat lähtöön.
Rinkat on lastettu keulaan.

 Pääsimme laskemaan  Morgamin nivaa alas.
Kosken viimeinen mutka.
 Härkäkoskella on ylitysvene vaeltajille.
Olavi lähtee sauvojan kanssa laskemaan Härkäkoskea.
Me lähdemme kävelemään.

 Polku menee kosken rantaa pitkin.

  Perillä Njurgulahden kahvilassa.
Inariin seuraavana päivänä.

 Ivalon lentokenttä torstaina, lento kesti kaksi ja puoli tuntia, välilasku oli Kittilässä.

Aloitin harjoitukset heti perjantaina Inskin opastuksella. Olen juossut paljain jaloin Eltsun pehmeällä nurmella, heittänyt kiekkoa ja keihästä, hypännyt pituutta ja kolmiloikkaa ja yrittänyt juosta 200 metriä, 100 metriä olisi ollut sopivampi matka kisoissa mutta 3-loikka on samana päivänä.
Kaikki on tehty kisoja varten niin hyvin kuin on ollut mahdollista. Nyt lepäilen ja odotan lähtöä Lyoniin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti