perjantai 2. tammikuuta 2015

13.11.2014 Agricolahallin kisat

Loviisassa oli syksyn ensimmäiset hallikisat joihin osallistuin.
Alla oli kuukauden mittainen harjoituskausi Inskin vetämissä treeneissä neljänä päivänä viikossa.
Maanantaina kuula, heitot ja voima
Tiistaina hypyt ja liikkuvuus
Torstaina nopeus ja keskivartalo
Perjantaina lajivoima ja heitot
Lauantaina olisi ollut vielä lajivoima ja aitajuoksu mutta en uskalla juosta aitoja, loukkaantumisvaara on liian suuri.
Muutama harjoituskerta jäi väliin. Aloitin myös korkeushyppyharjoittelun ja se vasta onkin ollut hauskaa.


 
 Eläintarhan putkessa on kolme juoksurataa ja juoksumatka tasasella on 150 metriä, jos kunto kestää voi juosta myös mäkeä ylös ulko-ovelle ja matkaa tulee lisää n. 50 metriä.

Täytyy laittaa tähän väliin lepakon kuva, lastenlapset luulivat sitä hämähäkiksi. Kävimme seuraavana päivänä eläinmuseossa katsomassa lepakoita ja tämä on pohjanlepakko joka on kuollut ehkä kylmyyteen.

Liikuntamyllyssä meidän joukko harjoittelee kuulantyöntöä, Senni 87v astumassa kuularinkiin.
Lasse vaihtaa heittotossuja jalkaan.

Agricolahalli on Loviisassa ja kisat järjesti 13.12.2014 Isnäs Start ja samalla vietettiin Stig Bäcklundin 75-vuotis juhlia. Lajeina kisoissa oli kuula, pituus ja kolmiloikka.
Stig Bäcklund teki pituushypyssä 75 vuotiaiden miesten sarjassa uuden Suomen ennätyksen 4,51 ja
Lasse Wennblom 80 vuotiaiden sarjassa Ruotsin ennätyksen 3,69.
Pini Shechter teki kolmiloikassa 70 vuotiaiden miesten sarjassa uuden Israelin ennätyksen 9,55

Stig otti ilmoittautumisia vastaan hallin kahvilassa.
Hallissa on kolme juoksurataa

ja hyppypaikka toisessa päässä. Radan pinta oli hyvässä kunnossa niin kuin kaikki muukin tässä hallissa.

Stig Bäcklund tulee hyppypaikalle tarkastamaan onko kaikki valmista.
Stig hyppää kolmiloikkaa
 
Stig hyppää kolmiloikkaa

Lasse hyppää pituutta

Lasse hyppää kolmiloikkaa

Hyppypaikalla on pieni katsomo, Pini Shechter hyppää

 Sennin kolmiloikka
Anttin pituushyppy
Tässä minun pituushyppyni 2,68 3 metriin on vielä pitkä matka
Kolmiloikka meni paremmin kuin pituus ja tulos oli 5,95
Kisojen jälkeen oli oli kahvitilaisuus jossa juhlittiin Stig Bäcklundia, tässä meidän porukka onnittelee ja Antti ojentaa kukat.
Palkintoja jaettiin
Ryhmäkuva Isnäs Startin väestä
Kiitos hienoista kilpailuista järjestäjille ja erityisesti Stig Bäcklundille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti