maanantai 1. joulukuuta 2014

22.9.2014 Nurganlahti-Kemi

Puolukan poiminta jatkui pari päivää Olavin ja Leenan luona.
Puolukkamättäät jäkälien ympäröiminä olivat kuin puutarhurin parhaita luomuksia.
Poimurilla työ sujuu nopeasti
ja marjoja saimme paljon, ne riittävät koko talveksi. Puolukoiden C-vitamiinilla ja flavonoideilla suomalaiset ovat selvinneet terveinä talven yli.

Edessä on pitkä ajomatka ja lähdimme 20.9 sateessa ajamaan Inariin. Siellä kävimme ensin Leenan kanssa kahvilla Rantsussa. Hautausmaaalla kävimme katsomassa Pyrkyrienpalstaa jonne Petronellan tytär oli tuonut äitinsä tuhkauurnan.
Edessä vanha hautamuistomerkki
Pyrkyreitten tuhkauurnien muistolehto


Petronellan muistolaatta on kiinnitetty hautamuistomerkkiin.

Inarissa kävimme kaupassa ostamassa ruokaa ja pakkaseen jälkiuunileipää joka on erityisen hyvää.
Tämä kuva tuo mieleen TV sarjan Villi pohjola jossa hirvet kulkivat pitkin katuja, niin varmaan joskus tälläkin tiellä. Kylässä on turisteja enemmän kuin hirviä ja poroja ainakin syksyisin.
Inarin ja Ivalon välissä on Karhunpesäkivi ja piti käydä katsomassa.
Pesäkivi on korkealla rinteessä.


Karhunpesä on valtavan suuren siirtolohkareen alapinnassa.
Tässä on sisäänkäynti niille joilla ei ole ahtaan paikan kammoa.

Vesi on joskus aikojen alussa syövyttänyt karhulle tilavan pesäkolon.

Vaaran laelta on komeat näköalat Inarin järvelle.
Alhaalla kahvilan edessä karhu tervehtiin kävijöitä.


Magneettimäen museotiellä on rauhallinen parkkipaikka jossa yövyimme.
Saariselkä

Matka etenee hitaasti. Söimme riistakeittoa Savotta kahvilassa puolen päivän aikaan.
Erikoiskuljetus tuli vastaan.
Tuulimyllyn siipiä vietiin Sodankylään.
Kemiin saavuimme illalla. Siella daaliat ja ruusut kukkivat pihoilla.
Seuraavana päivänä lähdimme Ruotsiin ostoksille Maija ja Hannun kanssa. ICA: sta saa savustettua hevosen lihaa joka leikataan niin ohuiksi siivuiksi että niistä näkee melkein läpi. Suomesta ei ole löytynyt näin hyvää hevosen lihaa, Hannu on tästä kyllä eri mieltä, Kemistä saa parempaa kylmäsavustettua hevosta. Testataan ensi vuonna kemiläinen.

Raja on helppo ylittää ja Haaparannassa selviää hyvin suomen kielellä.
ICA:n suuresta tavaratalosta löytyi tietenkin ruotsalaisia lihapullia joita ostin kahdelta eri valmistajalta. Molemmat olivat hyviä kylminä ja lämmitettyinä.

Ensi kesää varten ostimme säilykkeitä. Yksi kalapulla purkki testattiin.Se kohtalaisen hyvän makuinen jos siihen sitten kesällä lisää vähän tilliä ja valkosipulia se maistuu paremmalle.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti