maanantai 16. kesäkuuta 2014

7.6.2014 Veteraanien SM-viestit Ristiinassa

Lähdimme perjantaina kohti pohjoista  Kouvolan kautta. Ristiinaan tulimme seitsämän jälkeen illalla. Ilma oli ihanan lämmintä. Sellaista lämpöä ei ole meren rannalla.  Yövyimme Metsälinnan tanssilavan parkkipaikalla. Muita yöpyjiä ei ollut.
Pääsin juoksemaan HKV:n 50 vuotiaiden naisten joukkueessa  koska vanhemmista ikäluokista ei saatu joukkuetta kasaan.
Juoksin 4 x100 metriä viestissä kakkos osuuden ja 1000 metrin eli ruotsalaisviestin 200 metrin osuuden. Kiitokset vielä joukkueelle että pääsin mukaan. Viestijuoksu on yksi hienoimmista lajeista ja siinä riittää jännittävää. Kapula on tuotava maaliin sääntöjen mukaisesti siis kapula on vaihdettava vaihtoalueen sisällä ja omalla  radalla on pysyttävä.
Viestissä jännittää omaa juokuaan yhtäpaljon kuin muidenkin juoksuja. Ilma oli aurinkoinen melkein koko päivän vasta ennen viimeisiä juoksuja tuli kova sadekuuro, onneksi oli lämmintä ja pienen odottelun jälkeen pääsimme juoksemaan ruotsalaiviestit loppuun. Kiitokset toimitsijoille hienoista järjestelyitä.

Terhi ja Pirjo kanssa

Katsomossa oli väkeä

Leppoisaa odottelua

Kohta juostaan

Kohta juostaan

Numerolapun kiinnitys

Nyt lappu on rinnassa

Sade alkoi

Sadesuojassa

Sateen loppumista odotetaan

Juoksuja päästään jatkamaan
 Illalla lähdimme ajamaan Pielavedelle Elsan ja Voiton mökille jossa pääsimme saunomaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti