maanantai 16. kesäkuuta 2014

8.6.2014 Sunnuntai

Elsan ja Voiton mökillä saunottiin ja juteltiin kauniissa kesäyössä pitkään. Sunnuntai aamuna nukuttiin kaikki muut paitsi Elsa joka herää varhain. Päivällä Voitto haki katiskasta 5 pientä ahventa. Elsa leikkasi minulle kesätukan keittiösaksilla sillä aikaa kun ahvenet suolaantuivat. Voitto savusti ahvenet ja Elsa valmisti suppilovahvero kastikkeen. Herkullinen ateria syötiin pihalla.

Pielavesi

Mökki

Elsa leikkaa

Keittiösaksilla se sujuu hyvin

Valmista on
Meidän oli jatkettava matkaa kohti Kiuruvettä jossa tankattiin.
Yövyimme Ison Lamujärven rannalla.

Maanantaina Kävimme Oulussa ostamassa lisää muonaa.
Seuraava yöpaikka oli Sodankylän varalaskupaikka.

7.6.2014 Veteraanien SM-viestit Ristiinassa

Lähdimme perjantaina kohti pohjoista  Kouvolan kautta. Ristiinaan tulimme seitsämän jälkeen illalla. Ilma oli ihanan lämmintä. Sellaista lämpöä ei ole meren rannalla.  Yövyimme Metsälinnan tanssilavan parkkipaikalla. Muita yöpyjiä ei ollut.
Pääsin juoksemaan HKV:n 50 vuotiaiden naisten joukkueessa  koska vanhemmista ikäluokista ei saatu joukkuetta kasaan.
Juoksin 4 x100 metriä viestissä kakkos osuuden ja 1000 metrin eli ruotsalaisviestin 200 metrin osuuden. Kiitokset vielä joukkueelle että pääsin mukaan. Viestijuoksu on yksi hienoimmista lajeista ja siinä riittää jännittävää. Kapula on tuotava maaliin sääntöjen mukaisesti siis kapula on vaihdettava vaihtoalueen sisällä ja omalla  radalla on pysyttävä.
Viestissä jännittää omaa juokuaan yhtäpaljon kuin muidenkin juoksuja. Ilma oli aurinkoinen melkein koko päivän vasta ennen viimeisiä juoksuja tuli kova sadekuuro, onneksi oli lämmintä ja pienen odottelun jälkeen pääsimme juoksemaan ruotsalaiviestit loppuun. Kiitokset toimitsijoille hienoista järjestelyitä.

Terhi ja Pirjo kanssa

Katsomossa oli väkeä

Leppoisaa odottelua

Kohta juostaan

Kohta juostaan

Numerolapun kiinnitys

Nyt lappu on rinnassa

Sade alkoi

Sadesuojassa

Sateen loppumista odotetaan

Juoksuja päästään jatkamaan
 Illalla lähdimme ajamaan Pielavedelle Elsan ja Voiton mökille jossa pääsimme saunomaan.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

1.6.2014 Aktia kisat Hiekkaharjun kentällä

Hiekkaharjun kentällä oli paljon kilpailijoita ja ilma oli edelleen lämmin. Nilkka oli suhteellisen hyvässä kunnossa, pientä kipua jos astui pahasti vinoon. Juoksin 100 metriä ja aika oli 20,89 kahdenkymmenen sekunnin alittaminen ei onnistunut vieläkään.
Odotellaan 100 metri starttia

Palkintojenjako

Palkintojenjako

Miesten 3000 metriä

Kolmiloikkaajat Senni, Varpu, Anna-Liisa ja Anna-Maija

Pituushypyssä pidensin vauhtia kahdella metrillä ja se tuntui sopivalta juoksuvauhdilta.
Kaksi hyppyä onnistui hyvin tulos 2.71. Kolmiloikassa meitä oli vain viisi hyppääjää ja siinä ei ehtinyt palautua hyppyjen välissä kunnolla. Paras hyppy oli 5,90 ja siihen ei voi olla muuta kuin tyytyväinen.










sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

25.5.2014 Nummelan kisat

Sää jatkui jatkui helteisenä edelleen sunnuntainakin. Nummelan kentällä puhalsi heikko tuuli niin ettei ilma ollut aivan läkähdyttävä.
1. Nummelan kenttä

Nilkassa vähän turvotusta ja arkuutta. En uskaltanut juosta enkä hypätä.
Osallistuin kuitenkin kuulaan ja kiekkoon ja molemmat lajit suoritin ilman vauhtia. Kiekossa en osaa pyörähtää vaikka nilkka olisi miten hyvässä kunnossa.
Nuoret miehet ja kaikki naiset heittivät yhdessä ja oli hienoa katsoa heittäjien upeita pyörähdyksiä kiekkoringissä. Täytyy harjoitella Puskulla tekniikkaa.
2. Leppoisaa odottelua kentällä

3. Kuulantyöntö

4. Kuulantyöntö