sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

26.4.2014



HKV:n aikuisliikkujien valmennuspäivä 26.4.2014

Olin HKV:n aikuisurheilijoiden valmennuspäivillä Eltsussa kuuntelemassa  valmentajien ja lääkärin luentoja. Paneelikeskustelun jälkeen oli puolentoista tunnin harjoitus kentällä.

Eläintarhan kenttä

Luennoissa käsiteltiin miten tärkeää on että vartalon oikean ja vasemman puolen lihasryhmien tulisi olla suurin piirtein yhtä voimakkaita ja toimintakykyisiä. Tämä onkin otettava huomioon tulevissa harjoituksissa.  Tähän asti olen vain miettinyt mihin suuntaan liike sujuu helpoiten. Kunnon yöunet ja monipuolinen ravinto edesauttavat tulosten parantumista ja tekniikan on oltava kunnossa.
Pikajuokuharjoitusta lopetellaan

Pikajuoksuharjoituksen veti Heli Halava ja minulle olikin paljon opittavaa. Lantion on oltava oikeassa asennossa, muuten juoksusta ei tule mitään.  Käsien liike lähtee lapojen välisistä lihaksissa ja nilkan on koukistuttava kunnolla. Pikajuoksussa on otettava huomioon niin monta asiaa ettei niistä selviä ilman hyvän valmentajan apua, se tuli selväksi. Itse ei pysty näkemään mitä vikaa omassa juoksussa on, minäkin nostan hartiat korviin ja puristan  nyrkkejä niin että rystyset ovat valkoisia. Tämä tyyli ei nopeuta juoksua.

Loppuverryttely on tehty
Anne tulee

perjantai 18. huhtikuuta 2014

5.4.2014 Lauantai

Yövyimme Muhoksella Tervareitin parkkipaikalla. Maastossa oli vielä vähän lunta.
1 Yöpaikka Tervareitin varrella

2 Tervareitti
Muhoksessa kävimme katsomassa Suomen vanhinta puukirkkoa. Sen vieressä virtaavassa Oulunjoessa oli paljon joutsenia.
3 Muistomerkki aseman lähellä

4 Musta-Nykyri

5 Muhoksen kirkko

6 Muhoksen kirkko

7 Muhoksen kirkko

8 Muhoksen kirkko

9 Muhoksen kirkko

10 Muhoksen kirkko

11 Muhoksen kirkko

12 Muhoksen kirkko

13 Vanha mänty kirkon vieressä

14 Joutsenia Oulunjoessa

15 Joutsenia Oulunjoessa
Ajoimme Kuopion kautta kotiin ja perille päästiin sunnutai iltana.
Tämä on tämän kevään viimein gold rush jakso meidän osalta. Kesän yleisurheilun harjoittelukausi alkaa nyt. Harjoittelen maastojuoksua tuleviin kisoihin. Juoksumatka kisoissa on 2 kilometriä.

4.4.2014 Perjantai

Suomi on iso maa ja sen huomaa kun ajaa pohjoisesta etelään ja varsinkin kun pysähtyy aina välillä katselemaan nähtävyyksiä. Parempi kuitenkin edetä rauhallisesti eikä ajaa yhtäkyytiä kotiin.
Vikaköngäs on hieno retkeilyalue vähän Rovaniemeltä pohjoiseen, kesällä siellä on huimapäille melontarata koskessa.
1 Vikaköngäs

2 Vikaköngäs

3 Vikaköngäs

4 Vikaköngäs

5 Vikaköngäs

6 Vikaköngäs

7 Vikaköngäs

1 Vikaköngäs
Rovaniemeltä ajoimme Ranuan suuntaan etsimään karpalosoita. Soilla oli paljon lunta ja vasta vähän ennen Pudasjärveä löytyi parkkipaikka ja suo jossa oli pälvipaikkoja. Suolla tuuli niin kylmästi ettei voinut olla kuin hetken ilman rukkasia. Olin haaveillut että saan litratolkulla karpaloita, mutta saalis oli noin desilitra. Huomasin taas kerran miten marjastajan olisi helppo eksyä pilvisenä päivänä kun maisema on samanlaista joka suuntaan.
9 Karpalosuo Pudasjärvellä

10 Karpaloita

11 Kylmä tuuli

12 Karpalot

3.4.2014 Torstai

Torstai aamu ja meidän keväthuoltoreissumme viimeinen päivä Lemmenjoella,  ilma on hyvä ja lähdemme ajamaan Inariin ja sieltä etelään. Lemmenjoentie oli jäinen.

1 Olavin arki karvakengät

2 Jäinen Lemmenjoen tie

3 Isompi tie jo sula

Pysähdyimme Saariselälle pitämään paussia ja ihailemaan maisemia Kaunispään huipulta. Vanhan kolmiomittaustornin paikalle on rakennettu näköalatorni johon on helppo nousta. Ladut olivat hyvässä kunnossa ja lunta oli paljon. Moottorikelkkailuun on myös hyvät mahdollisuudet. Eilispäivän kova tuuli oli laantunut ja hissit pyörivät, eilen ne oli suljettu kovan tuulen takia.

4 Saariselkä

5 Kaunispäälle nousu

6 Kaunispään kolmimittaustornin jäljennös

7 Kaunispään kartta 20140403

8 Kelkkareitti

9 Maisema Kaunispäältä

9 Maisema Kaunispäältä

11 Maisema Kaunispäältä

12 Vanha palovartijan maja ja kahvila

13 Reittejä

14 Hyvät ladut

15 Kelkkavuokraamo

16 Saariselän hotelleja

17 Yöparkki Luoston lähellä

18 Sininen hetki
Yövyimme Luoston lähellä suurella parkkipaikalla.

2.4.2014 Keskiviiko

1 Puiston opastustaulu

2 Viitat reiteille

Tänään hiihtoretki Joenkieliselle, aurinko paistoi, muutama aste pakkasta ja navakka tuuli.

3 Alkumatkan tuiskua

4 Vanha viitta

5 Kohta alkaa nousu

6 Nousu alkaa

7 Kapea ura

8 Aika ylhäällä

Metsähallitus on merkannut reitin Joenkieliselle ja ennen jyrkintä nousua on kota jossa voi laittaa laittaa tulet ja keittää vaikka kahvit.
9 Puita makkaranpaistoon

10 Sytykkeitä

11 Tuli lämmittää

12 Makkarat paistuu

13 Hiillos hiipuu

14 Puuvarasto

15 Kuukkeli

16 Kota

17 Puro

Nousu kohti huippua oli jyrkkä ja ja tuuli voimistui ylhäällä.  Puuttomalla alueella hanki kannatteli vain paikoin hiihtäjää. Pikku-Joenkielisellä näkyi kaksi henkilöä joilla oli lumikengät.

18 Pikku-Joenkielinen

19 Haarakäyntiä Joenkileisen rinteessä

20 Joenkielinen

21 Eiköhän käännytä tästä

22 Pikku-Joenkielinen

23 Näkymä idän suuntaan

Emme nousseet huipulle asti vaan lähdimme laskemaan varovasti alas päin. Alarinteillä mootorikelkkaura oli kapea, jäinen ja puut liian lähellä, oli turvallisempaa kävellä pari kilometriä ja kantaa suksia.
24 Loppulasku jäisessä urassa käveltiin

25 Kiviä näkyvissä

26 Suksilla taas

27 Ruoka odotti perillä