perjantai 1. syyskuuta 2023

30.8.2023 Keskiviikko

 Elokuu alkaa olla lopuillaan. 

Ruskakausi tekee tuloaan, koivut ovat alkaneet kellastua ja maaruskaa näkyy. 
Kävin aamulla hakemassa vettä lähteeltä, kaukana suolla oli poroja.
Porot olivat yöllä käyneet kaatamassa urheilukenttän tuolin taas kerran, olisi hauska tietää miksi ne hajottavat tämän paikan. 
Nyt on paikka kunnossa ja myös porot voivat nauttia urheilukentästä. 
Kaivan nyt pohjasta jossa on Isoja kiviä.


Hienoa kultaa on kumimatossa, toivottavasti pohjasta löytyy suuria hippuja.

Kari nostaa suuren kiven pohjasta ja putsaa sen.
Kun kivimuurin reunaa rakentaa kiveä ei pidä heittää siihen vaan asettaa kivi kunnolla paikalleen niin ettei käy niin kuin tässä.

torstai 6. heinäkuuta 2023

6.7.2023 Sudet

Tällä alueella liikkuu susi joka on tappanut 50 poroa. Eilen saimme kuulla että täällä on 3 sutta. Kolme kullankaivajaa on nähnyt susia ja tässä meidän lähellä liikkuu karhu kahden pennun kanssa. 
Kävin päivällä lähteellä hakemassa vettä.
Kolistelin astioita jos sudet tai karhut olisivat suolla päiväunilla.
Tässä on kuva suolta Pekan lammelle päin, sielläkään ei näkynyt mitään liikettä. Uskon ja toivon että petoeläimet lähtevät karkuun kun näkevät minun tulevan.
"Montulla" jatkamme kaivamista. Päivät ovat olleet kylmiä. Tänään oli navakka pohjoistuuli ja 10 astetta lämmintä, eilen satoi. Isoja hippuja ei ole löytynyt. 




perjantai 30. kesäkuuta 2023

30.6.2023 Puskulla

 Kullankaivun kesä alkoi meillä viikko sitten. 

Tulimme Kuopion SM-kisoista tiistai-iltana Leenan pihalle.
Torstaina lähdettiin aamuveneellä Lemmejokea ylös. Ilma oli lämmin.
Kultahaminasta lähdettiin kävelemään Hannun ja Maijan kanssa Hengenahdistuksen mäkeä ylös.
Hannu ja Maija lähtivät Kullan ensimmäisen löytöpaikan kautta kulkemaan Hopulle, me pidimme paussin Kapsuojalla.
Petronelloille nousu tuntui raskaalle, ylhäällä keitettiin kahvit, syöttiin ja levättiin Puskun latvoilla käytiin kahvilla Merenluotojen luona.
Kuuden aikaan olimme perillä, Kari tuo ulos talvella tuotuja tavaroita ulos.
Täällä on ollut kuumia päiviä, paarmoja mäkäräisiä ja hyttysiä on ollut aivan liian paljon. 
Kari on laittanut kaivupaikkoja kuntoon. 
Tässä minun ränni on otettu käyttöön, matossa näky hienoa kultahiekkaa.

 

torstai 15. kesäkuuta 2023

27.3.2023 2. huoltoajo Puskulle

Maanantaina Kari vie toisen kuorman Puskulle.

Sunnuntaina Kari valmisteli toista huoltoajoa Puskulle.
Maanantai aamuna autossa +12 astetta ja ulkona -23 astetta.
Aamupuuro on syöty ja Kari on lähdössä.
Kelkkaura hyvässä kunnossa.
Kari ajoi Kaarreojalle ja lähti sieltä yhdessä Pekan kanssa viemään rekiä Puskulle.
Pekka ajaa edellä, miehet ovat ylittäneet Martin Iiskon harjanteen, Puskuaivi näkyy edessä.
Tässä on meidän kämppä. Katolla on paljon lunta.
Ovi on saatu auki ja paluulatikot on nostettu ulos jotta uutta tavaraa saadaan sisälle.
Rekeen on lastattu pois tuotavat tavarat.
Puoli kolmen aikaan Kari ja Pekka ovat laittaneet ruokalaatikot ja muut kesää varten tuodut tavarat kämppään ja lähtevät ajamaan takaisin Kaarreojalle.
Kari lähtee takaisin Njurkulahteen. Ulla ja Pekka jäävät tunturiin pääsiäisen ajaksi tekemään huoltotöitä ja nauttimaan hienoista kevättalven päivistä.
Kari on paluumatkalla poroaidalla.
Samasta paikasta toiseen suuntaan otettu kuva.
Kari tuli nopeasti takaisin paluukuorman kanssa.



tiistai 30. toukokuuta 2023

25.3.2023 1. Huoltoajo Puskulle

Kari lähti perjantaina viemään ensimmäistä lastia välietappiin Kaarreojalle Pekan ja Ullan kanssa.

Yöt olivat kylmiä Njurkulahdessa, edellisenä yönä oli -28 astetta pakkasta.
Pekan reki valmiina.
Karin lasti valmiina.
Heinäjärvellä ensimmäinen paussi. Kelkkaura on hyvässä kunnossa.
Matka on edennyt joutuisasti, tässä lepohetki Hukkaselässä Hukkaojan lammella.
Kaarreojalle päästiin onnellisesti. Tästä viedään tavarat seuraavalla kerralla perille Puskulle.
Kari on paluumatkalla poroaidalla, Martin Iskon palo näkyy taustalla.
Valmiina ajamaan alas Hukkaselän kuruun.
Porot kävelivät kelkkareitillä eivätkä millään halunneet siirtyä syrjään, lopulta ne löysivät sivulle johtavan mieluisen polun.
Takaisin Leenan pihalla.

sunnuntai 28. toukokuuta 2023

21.3.2023 Kesän tavarat Lappiin

Ollaan talven aikana hankittu ruokaa ja muita tarvikkeita kullankaivukesää varten.

Ruokaa on varattu kolmen kuukauden ajaksi. Erilaisia liha- ja kalasäilykkeitä ollaan pakkaamassa vanerilaatikkoon.
Kasvis- ja hedelmäsäilykkeitä on yös ostettu.
Tähän isoon laatikkoon pakataan sokeria, maitojauhetta, jauhoja ym.
Olemme kuivaneet perunaa, porkkanaa, sipulia, omenaa
Rasvalaatikko pakataan viimeisenä, siinä on voita, margariiniä, juustos, meetvurstia ja muutama paketti pekonia. Puskulle viedääm myös vaatteita, pesuaineita, kaasua, polttoaineita ja kaikkea mitä kesän aikana tarvitaan.
Peräkärry on pakattu valmiiksi Lapin matkaa varten.
Kari lähti yksin matkalle, minä menin PuolanToruniin halli- MM kisoihin.
Espoossa oli vähän lunta ja muutama aste lämmintä kun Kari oli lähdössä.
Kari ajoi Leskelään asti ensimmäisenä päivänä ja yöpyi isolla parkkipaikalla. Keski-Suomessa oli lumisadetta ja liukkaat kelit.
Lemmenjoelle Kari saapui seuraavana iltana.