lauantai 26. helmikuuta 2022

24.9.2021 Perjantai

 Tänään tehdään viimeisiä pakkaus- ja huoltotöitä.

Herneitä, lättyjauhoja ja muuta tarvikkeita on jäänyt käyttämättä. Ne laitetaan varastoon odottamaan ensi kesää. 

Puunhakkuupaikalla olevat tavarat viedään varastoon.

Kari sulki varaston ja nyt täytyy toivoa ettei kärppä tai näätä mene sisälle sotkemaan paikkoja.

Saunan edestä otetaan tuulensuojana olleet pressut pois.
Vesiastiat tyhjennetään.

Sauna on sisältä valmiina.

Kari laittoi levyn suojaamaan ovea kohdasta josta jänikset olivat jyrsineet vaneria viime talvena.

Päivällä satoi.
Puskulle jäävät akut ladataan täyteen.
Pekka tuli Kaarreojalta mönkijällä peräkärryn kanssa hakemaan meidän rinkat.
Pekka vie meidän tavarat huomenna Kultahaminaan.
Kari ja Pekka pakkaa tavarat peräkärryn.
Pekka on tilannut Veikon hakemaan meidät rannasta neljän aikaan huomenna. 
Kari punnitsi illalla kultaa.


keskiviikko 16. helmikuuta 2022

23.9.2021 Torstai

 Laitan tähän muistoja viime syksystä.

Kari poltti roskia montun lähellä. Siinä oli pahvia, paperia ja muuta poltettavaa roskaa.
Minä laitoin urheilukenttää talvikuntoon. Keihäs muoviputkeen odottamaan ensikesän treenejä.
Puun alla on  alumiiniputken pätkä joka toimi tuolina.
Tässä on minun kaivupaikka.
Kivipatsas odottaa montun yläreunassa lumisateita, saa nähdä ovatko porot käyneet tutkimassa sitä ja työntämässä sen nurin.
Tähän malliin jäi minun työmaa. Harjussa on paljon kaivettavaa maata. Vasemmalla oleva maa on pinnalta pehmeää, syvällä on kova kivikkoinen kerros. Ylhäällä kaivettava maa on kovaa.
Karin ränni on osittain purettu ja merkattu aurauskepeillä ja heijastusnauhoilla.
Peltirännit on rivissä rännin lähellä, siinä on hiirille ja myyrille talvikoti. 
Karin syvän montun ympäri on laitettu suoja-aita ja heijastin nauhoja. Talvella monttu on täynnä lunta.
Karin työmaa edestä päin. 
Tänä syksynä ruska on ollut loistava.