lauantai 5. syyskuuta 2020

14.8.2020 Iso hippu

Torstaina löytyi iso hippu.
 Kuntta on kuorittu pois ja olin rännittänyt sorakerroksen pois saven päältä.
Tästä kaivoskuokan läheltä savikerroksesta hippu löytyi.
Kari alkoi vihellellä kun näki hipun ruohomatossa.
 Tässä kuva vähän lähempää.
 Siinä hippu on.
 Sen pinnalla on vähän savea.
 Kaunis hippu
 Tältä näyttää kullankaivaja joka on löytänyt ison hipun rännistä.
 Hippu on aika tasainen toiselta puolelta, onneksi en ole lyönyt sitä hakulla tai lapiolla.
Hippu painaa 11,6 grammaa, tämä on suurin hippu jonka olemme löytäneet. Pikku karhu painaa 9,7 grammaa.
 Ruokana oli raketti spagettia ja punajuuria.
 Kari punnitsi hipun tarkemmalla vaa'alla ja sai sen painoksi 11,55 grammaa.
Inkeri ja Jyri tulivat illalla muutamaksi päiväksi  kaivamaan.

tiistai 1. syyskuuta 2020

11.8.2020 Hillaretki

Kävimme toisen kerran hillassa Pekan lammella.
Kävelimme suorinta rettiä metsän läpi lammen eteläpuolelle.
Suurin osa hilloista oli kypsiä, jotkut ylikypsiä.
Marjoja löytyi paljon. Suolla oli hiljaista muita marjastajia ei näkynyt.
Tällä reisulla meillä oli eväät mukana ja lähdimme pitämään paussia Korpelan vanhalle valtaukselle.
Korpelan pöytä ja penkit oli hyvässä kunnossa.
Kari keitti kahvit ja söimme voileivät. Kari lähti lammelle päin jatkamaan marjastusta.
Minä menin järvelle päin katsomaan löytyisikö sieltä hyviä marjapaikkoja.
Sieltä ei löytynyt mitään. Lähdin joen vartta takaisin lammelle . Meillä oli aivan riittävästi hilloja loppukesää varten ja lähdimme takaisin suunnilleen samaa reittiä mitä olimme tulleet.
Kun nousimme lammelta ylös rinnettä tulimme paikkaan jossa kasvoi suuria haapoja.
Tikan tekemiä koloja vanhassa männyssä, en kyllä ole nähnyt täällä yhtään tikkaa, ehkä joku muu eläin on tehnyt nämä kolot.
Sieniä on tänä kesänä paljon. Tämä sieni oli löytänyt kasvupaikakseen koivun rungon.

torstai 20. elokuuta 2020

6.8.2020 torstai.

 Lauantaina elokuun ensimmäisenä päivänä kävimme Pekan lammella hillassa.
 Marjoja oli paljon, osa oli vielä raakoja mutta kypsiä löytyi aivan riittävästi. Karin ämpäri on melkein täynnä.
Tässä on C-vitamiiniä kullankaivajille.
 Puuron päälle sai nyt laittaa niin paljon marjoja kuin vain jaksoi syödä.
Keitin myös hilloa marjoista.
Kari on vaskannut ja kultaa on myös löytynyt.
Karin montun pohjalla on suuria kiviä ja sieltä niiden ympäriltä kulta on löytynyt.
Tässä punnitaan minun kaivupaikasta löytynyttä hippua.

Keskiviikkona söimme pitsaa

torstai 30. heinäkuuta 2020

30.7.2020 Torstai

Lähdin aamulla katsomaan löytyisikö kypsiä hilloja Karhusuolta.
 Kuvassa näkyy heikosti kansallispuiston vanha raja. Puut ovat kasvaneet hakatulla linjalla niin suuriksi että rajaa ei kohta enää pysty näkemään.
 Kaukana keskellä siintää Lemmenjoen idän puoleiset tunturit.
 Karhusuolta löytyi hilloja.
Yli puolet marjoista oli vielä raakoja. Onnistuin löytämään 2 litraa kypsiä marjoja
 Paikoitellen marjoja oli paljon.
Lähden muutaman päivän päästä toiselle suolle katsomaan mikä hillatilanne siellä on.
Iltapäivällä menin kaivamaan.
 Tästä kaivoin eilen pintamaat, kultaa ei löytynyt.
Tänään kaivoin kovasta pohjasta kivet pois ja rännäsin seulotun maan. Pohjasta löytyi vähän hienoa kultaa.
Söimme  illalla sika-nauta keittoa.
Jälkiruoaksi oli lettuja ja hilloja, vihdoinkin tuoretta ja runsaasti C-vitamiinia.

tiistai 28. heinäkuuta 2020

23.7.2020 Torstai

Karin monttu laajenee kivikasaan päin.

 
Pohjalta on löytynyt suuria kiviä
Sadevedet ovat täyttäneet patoaltaan, nyt ei tarvinnut pumpata vettä alhaalta.
Minä kaivan rinnettä ylös päin. Kaivettavaa maata ei ole paljon peruskallion päällä.
Puolen päivän puuro-omenasoppa annoksesta saamme energiaa iltapäivää varten.
Rinteestä löytyy harvakseltaan vähän isompia hippuja.
Naapurin vieraat Sirkku ja Harri kävivät istumassa iltaa meidän kanssa torstaina.
He olivat käyneet kalassa alkuviikosta ja toivat meillekin tammukoita. Minä paistoin kalat heti tuoreeltaan ja maistuivat hyviltä.

perjantai 17. heinäkuuta 2020

17.7.2020 Perjantai

Lämpimät etelätuulet puhaltavat nyt täällä tuntureilla, runsaat sateet ovat loppuneet.
Ulla ja Pekka kävivät moikkaamassa meitä.
 Siirryin kaivamaan takaisin harjun puolelle. Kari veti taljalla koivun tieltä pois.
 Seulottu kasa odottaa rännitystä.
Tällainen murunen oli suurin tässä ajossa. Kultaa löytyy huonosti tästä kohdasta mutta jatkan kaivamista ja toivon löytäväni paremmin ylempänä.
Hienoa kultaa on jäänyt kumimattoon.
 Porot tulivat tällä viikolla ja toivat paarmat mukanaan. Hyttyset ovat onneksi kadonneet.
 Kari on jatkanut kaivamista omassa syvässä montussaan ja lötänyt sieltä hyvin kultaa.
Tänään aamupäivällä söimme kaurapuuroa ja omena-rusina soppaa.
Hillat kypsyvät suolla ja parin viikon kuluttua saamme tuoreita marjoja.