Syksy lähestyy ja meidän täytyy lähteä kohta etelään. Tämä on viimeinen kaivupäivä tänä kesänä.
Kari on lapioinut maata seulaan ja minä heitän kivet pois.
Pohja aaltoilee ja siinä on kuoppia joissa on kultapitoista maata.
Mikään helppo paikka tämä ei ole kaivaa.
Pintamaassa on kultaa vähän
Pohjalta löytyy kultaa kuitenkin niin paljon että tässä kannattaa kaivaa.
Vaskoolissa on viimeisen työpäivän kulta.
Punnitus näytti 2.5 grammaa.
torstai 15. elokuuta 2019
maanantai 5. elokuuta 2019
5.8.2019 Maanantai
Viime viikon keskiviikkona heitin keihästä aamulla ennen kaivamista. Kylmä tuuli puhalsi pohjoisesta.
Muutaman heiton jälkeen keihäs katkesi kun se tuli maahan. Tässä kuvassa siinä on murtuma mutta sitten se katkesi kahteen osaan.
Nyt täytyy heittää kiekkoa ja painoa urheilun osalta.
Tässä on minun työmaani. Kari irroittaa minulle maata hakulla ja kuokalla.
Täältä ei ole enää löytynyt isoja hippuja.
Kari kaivaa syvässä montussa ja sieltä löytyy kultaa.
Pieniä kultahippusia kumimatoissa
Kultaa vaskoolissa.
Yksi vähän isompi hippu
Tänään syötiin ruotsalaisista säilyke makkaroista tehtyä paistosta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)