perjantai 30. maaliskuuta 2018

22.3.2018.EM-hallit Madrid

Torstai oli ohjelmassa kiekko ja kolmiloikka
Kiekonheitto oli Moratalaz´in urheilupuistossa klo 11.15
Aamu oli aurinkoinen.
Odottelimme katsomossa kilpailun alkamista.
Heittopaikka
 Pipo ja lämpimät vaatteet oli tarpeen. Vuorilla oli satanut lunta ja siellä oli liikennekaaos.
Kilpailun jälkeen tutkitaan tuloslistoja.

Heitin oman ennätykseni kilpailussa joka oli jännittävä.
Minulta meni 1. heitto vasemmalta yli sektorin vaikka heitin ilman vauhtia.
2. heitto paikalta 15.50
3. heitto oikealta ulos
Meitä oli 13 ja 8 pääsee heittämään 3 viimeistä heittoa, tässä vaiheessa luulin että karsiudun mutta suomalaiskatsomo oli seurannut tilannetta paremmin ja kertoi että pääsen viimeisenä mukaan loppukilpailuun. Sain myös hyviä neuvoja katsomosta. Kiitos
4. heitto 13.13
ei näyttänyt hyvältä
5. heitto 18.93
Viidennen kierroksen jälkeen olin toinen, uskomatonta
6. heitto 18.97
Karin Illgen heitti viimeisellä 19.03 ja ohitti minut niin että jäin kolmanneksi.
Palkinnot jaettiin Gallur hallissa. Kävin kahvilla kisaravintolassa meidän hotelliporukan kanssa.
 Palkintojenjakoa odotetaan
 Pronssia
 Hopeaa
 Euroopanmestari Maria Vallejo Romero ei tullut palkintojenjakoon.
Virallinen kisakuva
Menin hotellille lepäämään pariksi tunniksi. Kuvassa puiston takana näkyy Madridin takana oleva lumihuippuinen vuoristo.
Puisten toiselta reunalta näkyy kaupungin keskustan korkeita taloja.
Gallur halli on oikealla.
Meitä oli vain kolme hyppääjää. Päivä oli pitkä ja olin väsynyt. Aluksi ajattelin vain hypätä yhden hyväksytyn hypyn jotta saisin mitalin mutta jälleen kerran kaikki järkevät ajatukset unohtuivat ja hyppäsin kaikki hypyt ja yritin voittaa. Paransin 1cm halliennätystäni ja olen tyytyväinen tulokseen.
 
 Hallissa oli samaan aikaan 200 metrin juoksuja ja korkeushyppyä ja kuulantyöntöä. Tunnelma oli korkealla.

21.3.2018 Keskiviikko EM-hallit Madrid


Kävin kävelemässä aamulla, lämmintä oli muutama aste ja kova tuuli. Hotelli Agumarissa meille tarjoillaan monipuolinen aamiainen jolla pärjää monta tuntia.
Näkymä hotellilta rautatieaseman suuntaan. Lisää kuvia hotellin läheltä.






Nurmikot ovat vihreitä, puissa ei ole vielä lehtiä.
Minulla oli keskiviikona 60 metrin juoksu kello 17.50. Juoksin kevyillä päkiäjuoksutossuilla jotka tuntuvat hyviltä jalassa.

Jaksoin juosta loppuun asti hyvin, kolme parasta menivät kaukana edellä. Aikaa olisi pitänut parantaa paljon jotta olisin päässyt kolmanneksi.
12 sekunnin alittaminen ei onnistunut.


 Raimo Koskela juoksi 60-vuotiaiden sarjassa 60 metrillä 7. ajalla 8,44
70-vuotiaiden sarjassa Vesa Mäki oli 8. ajalla 8.99
Seija Sario hyppäsi korkeutta aamulla, tuloksella oli 1.02 ja sai hopeaa.
Katsomossa oli paljon ihmisiä jotka kannustivat kaikkia juoksijoita.

 Tulokset tulivat näyttötaululle heti juoksun jälkeen.

torstai 22. maaliskuuta 2018

20.3.2018 Tiistai EM-hallit Madrid

Moratalaz'in kentällä kilpaillaan pitkät heitot. Meidän hotelilta pääsee sinne bussilla 40 minuutissa. Metrollakin pääsee mutta vaihtojen kanssa kuluu yhtä paljon aikaa kuin bussilla.
Marja Maksimainen valmistautuu heittämään. Mukana 65-vuotiaiden naisten moukarinheitossa oli kolme suomalaista.
Leena Scheerer heittää.
 Elisa Yli-Hallila pyörittää moukaria.


Carole Derrien oli kilpaillut kentällä aikaisin aamulla ja silloin oli 2°C lämmintä.
 Heittäjät ryhmäkuvassa
 65-vuotiaiden moukarinheiton
1. Eva Nohl 33.48
2. Margarethe Tomanek 32.17
3. Vilma Thompson 29.79
4. Elisa Yli-Hallila 28.34
5. Heidelore Ambratis 27.77
6. Regina Gawlowska 22.34
7. Leena Scheerer 22.33
8. Marja Maksimainen 20.46
9. Ester Auz-Castro 19.35
 Erja Rinne heitti moukaria 31.16 ja oli kymmenes. Heittäjiä hänen sarjassaan oli 17.

Tiina Lompilojärvi oli ensimmäistä kertaa kansainvälisissä kisoissa ja heitti oman ennätyksensä 31.67 ja oli seitsämäs 40-vuotiaiden sarjassa.

Tulimme metrolla Gallur hallille katsomaan 65-vuotiaiden miesten kuulantyöntöä. Mukana oli 2 suomalaista.
 Reima Oinaanoja työntää.
Rauno Möttönen työntää.

 Kuulantyöntö 65-vuotiaat
1. Andre Cimala 12.16
2. Reima Oinaanoja 12.02
3. Rauno Möttönen 11.71
60-vuotiaiden naisten 200 metrin loppukilpailussa oli mukana 3 ruotsalaista.

Rauno
Reima
Markku
Ranskan kansallislaulua laulettiin yhdessä
Palkintopallilla on hauskaa.
 Kuulantyönnön mitalistit.