lauantai 30. syyskuuta 2017

27.9.2017 Keskiviikko

Viimeiset huoltotyöitä tehdään, ylä pumput on huolettu.
 Kari huoltaa purolla olevaa pumppua, sytytystulppa on vaihdettu kesällä ja on nyt hyvän näköinen.
 Öljyt vaihdetaan ja laitetaan talvikuntoon ohjeiden mukaan.
Letkusta vedet pois.
 Imuletku pois purosta.

 Letkut vedet rinteeseen.
 Sammutusjohto letkujen alle.

 Pumppu tuotiin varastoon.
 Ruohopadon pumpun huolto viimeiseksi.

Tulpan tarkastus ja öljynvaihto tällekin pumpulle. Hondat ovat toimineet hyvin.
 Monttu on aidattu ja merkattu aurauskepeillä.
Urheilukentän varasto.

tiistai 26. syyskuuta 2017

24.9.2017 Sunnuntai

Aamulla oli hämärää, pilvet olivat matalalla.
 Pihalyhty seitsämän aikaan
 Ilma oli kosteaa, olemme pilvessä.
Patoaltaassa on vettä.
 Tänään aletaan purkamaan Karin ränniä.
 Viimeiset maat laitetaan ämpäriin ja vaskata.
 Kari ottaa pois kumimattoa.
 Matosta ravistetaan maat ämpäriin
 Kari irroittaa viimeiset mudat maton kuopista.
 Puhdas on
 Lastalla kaavitaan maton alle jäänyt maa
 Seuraavaksi poistetaan ruohomatto.
 Matto kääritään rullalle ja kopistellaan maat ämpäriin.
 Lopuksi juuret nypitään pois ja matoa ravistellaan vedessä.
 Lastalla viimeistely.
 Lopuksi rihlojen tyhjennys.
 Pystyrauta pois
 Kulmaraudan pesu
 Rihloihin jää paljon maata.
 Lopuksi rautojen alla ollut kumimatto. Kulta on ämpärissä ja pitää vaskata pois.
 Iltapäivällä poltettiin roskia.
 Kari heittää sytytyskepin roskakasaan.
 Kasa syttyi eikä sytyttäjän kulmakarvat kärähtäneet.




Metalli ym. jätteet viedään kevättalvella kierrätykseen.

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

23.9.2017 Lauantai

Eilen meillä oli viimeinen kaivupäivä, nyt täytyy lopettaa.
 Kari vaskasi illalla.
 Kulta on niin kaunista.
 Tässä on mukana muutama vähän isompi hippu, suurin osa on hienoa kultahiekkaa.
 Vaskooli kuumennetaan kaasuliekilla ja vesi haihdutetaan pois. Kuiva kulta kaadetaan paperin päälle ja siitä vaakaan.
Kulta punnitaan pienellä vaa'alla.

tiistai 19. syyskuuta 2017

19.9.2017 Tiistai

Syksy on tullut nopeasti. Illat pimenee ja menen nukkumaan kymmenen aikaan.  Kovia pakkasia ei vielä ole ollut.
 15 syyskuuta yöllä satoi vähänlunta.
Tiskipöytä oli ankean näköinen, lumi suli päivällä ja sen jälkeen lunta ei ole tullut.
 Kävin aamulla hakemassa vettä suolta. Joku eläin oli käynyt kaivamassa isoa muurahaispesää joka on suon laidassa.
Muurahaisia ei näkynyt tekemässä korjaustöitä.
 Tänään poroja ei näkynyt.
 Maaruskaa
 Suo on niin vetinen etten ole harrastanut suojuoksua tänä kesänä.
Lähdesuo
 Kari oli alkanut työt kun tulin vedenhakumatkalta.
 Maa on kovaa vanhaa joenpohjaa.
 Kiviä on tässä kohtaa yhtä paljon kuin hienoa maata.

 Vettä nousee vielä vähän monttuun.
Maa on tuotu kärryillä tänne ylös ja rännitetty.
Rihloissa on vettä paljon, kultaa ei ole näkyvissä.
 Matossa on hienoa kultaa.
 Heitin vähän aikaa keihästä ja sen jälkeen menin keittämään porosoppaa.
 Patoaltaassa on vielä vettä sateen jälkeen.
Salaattia on vielä vähän.