Kaivajien joukossa on ollut suunnistajia jotka työpäivän päätyttyä ovat lähteneet juoksemaan tunturin rinteille.
Minä olen noudattanut perinteitä ja käynyt lenkillä ja marjassa Martiniiskolla. Maasto on kohtalaisen helppokulkuista varsinkin koivikkovyöhykkeen jälkeen ylärinteillä. Kivisessä maastossa on turvallisempaa juosta ylämäkeen. Alaspäin olen kävellyt ja juossut vasta kun olen päässyt jängälle.
Näköalat ovat komeat ja niitä voi muistella syksyllä.
Nykyään lentokenttä ei ole virallisessa käytössä. Ennen kun lentäminen oli halvempaa kaivajat käyttivät lentämistä enemmän. Lentokoneet toivat matkustajien lisäksi muonaa ja varaosia koneisiin. Kentälle laskeutuminen tapahtuu kuulemma pehmeästi vaikka kiitoradoilla on kiviä, kuoppia ja vavaiskoivuja.
Puhelinkopissa on nykyään kirjasto.
Rinne ei ole kovin jyrkkä, nousua tulee 100 metriä noin 4 kilometrin matkalle
Ylärinteillä on lähinnä tunturi- ja vaivaiskoivua
Pienempin puskien yli voi hyppiä
Kiitoratojen reunamerkit näkyvät kaukaa
Kiitoradan reunamerkkejä
Norja on kaukana siintävän tunturijonon takana
Kirjastokoppi näkyy, ei ole enää pitkä matka huipulle
Tuulipussi näyttää lentäjille tuulen suunnan
Kiitorata päättyy
Karhukorhosen kirjasto
Kirjaston seinällä on ohjeita lentäjille
Tänä kesänä parhaat mustikkapaikat löysin tunturin ylärinteiltä.
Marjamatkalla löytyi puu johon salama oli iskenyt. Olisi pitänyt kerätä lastuja mukaan, niistä saa perimätiedon mukaan ylimaallisia voimia.
Poron pääkallo
Salama on iskenyt tähän mäntyyn
Puun alle ei ole turvallista mennä ukkosella
Oksia ja lastuja on lennellyt puun ympärille
