maanantai 23. joulukuuta 2013

23.12.Maanantai




Hauskaa Joulua kaikille lukijoille

Ilmat ovat olleet lämpimiä ja vettä on satanut, lumesta ei ole tietoakaan täällä etelässä. Orvokit kukkivat vielä talon seinustalla ja meri on jäätön. Viime talvina on ollut aivan riittävästi lunta ja kyllä sitä tulee vielä tänäkin talvena.



Orvokit kukkivat

Meressä ei ole jäätä

Viime viikolla kävin Putkessa harjoituksissa kolme kertaa, nyt pidän vähän paussia ja koitan voimistella kotona ja käydä lenkillä.
Kinkku ja lihapullat on paistettu ja peruna- ja lanttulaatikot ovat valmiina jääkaapissa.

Vertailun vuoksi kuva viime vuodelta jolloin meillä oli valkoinen joulu.

2012 Joulukuun 22 päivä 

tiistai 17. joulukuuta 2013

17.12 Tiistai

Tänään vietimme Pikkujoulujuhlia Eläintarhan Putkessa. Ensin oli alkuverryttelyt ja sen jälkeen osa urheilijoista osallistui vauhdittoman pituuden ja kolmiloikan harjoituskisaan, neljä hyppyä mitattiin kummassakin lajissa. Inski veti aitajuoksuharjoituksia kentän toisessa päässä.
Kisan jälkeen joimme Anna-Maijan tuomaa glögiä ja söimme Sennin leipomia joulutorttuja ja Irenen pipareita, hyvältä maistuivat. Puitteet eivät ole kummoiset Putkessa, penkki toimi pöytänä mutta se ei haitannut mukavaa pikkujoulujuhlaamme.

1 Pikkujoulu tarjoilut

2 Jouluherkut maistuu

3 Senni leipoi tortut

4 Herkkujen syönnin jälkeen taas urheiltiin

Herkuttelun jälkeen jatkoimme treenejä hyvillä mielin.
Joulu lähestyy kovaa vauhtia ja nyt on koitettava harjoitella vähän enemmän sillä pyhinä tulee varmaan vain löhöiltyä ja syötyä jouluruokia liikaa niin kuin aina.

lauantai 7. joulukuuta 2013

7.12 Lauantai

Marraskuu ja tämä joulukuun alku on mennyt hiljaiselon merkeissä. Kaikenikäisten urheilijoiden elämään kuuluu ikävä kyllä kaikenlaiset venähdykset, revähdykset ja ties minkälaiset niksahdukset jotka estävät urheilun ja näin minunkin selkäni meni melkein rollaattori kuntoon. Harjoitukset ovat jääneet yksipuolisiksi kun selkä estää kunnon taivutukset muuta onneksi näistäkin vaivoista paranee joskin se on hidasta tässä iässä.
Tammikuussa on on vauhdittomien hyppyjen kilpailuja ja niihin olen harjoitellut. Tasajalkaponnistukset sujuvat pituushypyssä jotenkuten mutta kolmiloikassa ponnistaminen on tosi vaikeaa, kantapäät keinuvat tai ponnistus lähtee yhdeltä jalalta. Tässä on vielä kuukausi aikaa harjoitella.
Marraskuu oli lämmin ja orvokit kukkivat vielä talon seinustalla.